Blaargh-stad

Kylläpä on perseestä oleva kaupunki. Tai sitten sen asukkaat ovat perseestä, tai minä olen perseestä (joka tosin on mahdotonta), mutta yksikään ihminen ei tunnu olevan tapaamiskelpoinen tässä haisevassa kaupunkiloukussa. Ei siinä mitään, joskus käy niin, mutta kun kolmatta lomaa tuntuu menevän näin, niin on se aika ärsyttävää. Vapaalle tuolta armeijaloukusta kun niin harvoin pääsee. Ei niitä päiviä huvita viettää jollain koneella tai työpöydällä tai ainakaan lenkillä.

Näin. Nyt on hoidettu pakollinen avautuminen, ja ilmoitettu olemassaolosta. Niin ja TÄTTÄRÄÄÄ!!! Tämä blogi on ollut yli vuoden pystyssä, ou jeah!

kilpikonnajoukko-osasto

Suomen valtio on kaikessa viisaudessaan päättänyt naamioida sissinsä kilpikonniksi. Niitä on ehdottomasti mahdoton erottaa Suomen tiheiköstä, paitsi jos heidän perseensä hirttää marssiessa kiinni. Näin tapahtui ryhmämme johtajalla marssin aikana, ja vaseliinin puutteessa hän päätti suuressa viisaudessaan korvata seikan tunkemalla huulirasvapuikon perseeseensä... Ei siinä mitään. Huvinsa kullakin. Ryhmän muilla jäsenillä luultavasti suuremmat kuin asianomaisella sankarilla, joka kaiken lisäksi putosi vesistönylityksessä keskelle lammikkoa, ja sitä sitten kalasteltiin sieltä kaikin luvallisin ja luvattomin keinoin.

P-kausi on vihdoin päätöksessä ja sain ikioman morsetusohjelman kotiinkin. Voi kuin kivaa. Nyt voin piipittää illat ja aamut vapaa-aikanakin, kun en muuten saa tarpeeksi sitä tehdä. Myös käskytystä olen saanut treenailla, joka on suhteellisen vapauttavaa parin kuukauden kuuntelemisen jälkeen. Sanottakoon, ettei ole minua varten, jos joku juuri ja juuri kahdeksantoistavuotias vyötärömittainen kaljuuntuva ihraperse huutaa minulle naama punaisena, että levon väli on kengän mitta. Siviilissä tunkisin sen kengän asianomaisen asiattomiin aukkoihin, mutta intissä joutunee välttämään.