On likainen tusina. Hyvin likainen ja väsynyt tusina, joka selvisi SiRad puolen havukokeesta kunnialla loppuun. Nyt komeilee yönsä nukkuneen ja ruokaa & suihkunkin jopa saaneen SiRadin käsivarressa tuo tappelun takana ollut riimu. On kuivaa ja lämmintä. Kaikki on vähän turhankin mukavaa. Melkein hävettää. Välisotaankin enää viikko, ja ensi viikon alussa sähkötysliikenteeseen ja sissiradioasemanperustamiseen liittyvät kokeet. Dibolihaarat siis viuhumaan ja lyhenne& salakieliliikenne hyörimään. Jos vaikka sen toisen tason alkajaisiksi nappaisi, tai jotain.
En oikein käsitä itsekään, miten pirussa rahtasin päälle 40 kg:n rinkkaa 80km & 32 km partioreppua, joista 5km vaarakiipeilyä umpimetsässä ja vielä pimeässä & katsoin että hitain pysyy perässä ja tuin suunnistusta samalla. Näköjään tein sen sitten, kun tässä istun eikä hartiat edes niin kipeät kuin luulisi... Toisaalta mikään ei ole myöskään niin siistiä kuin pommit, joten se kai kanssa selittää kiinnostusta tuohon hommaan. Mikään ei ole vekkulimpaa, kuin saada huollontuhoamistehtävä, ja luvan hyökätä minkä tahansa SAINTin ajoneuvon kimppuun nallipanoksin, väijytyksin ja savukranaatein. Huoltomiehet, ja se osa johtoa, jonka ajoneuvot naamioitiin metsään etsittäväksi rakastanee meitä ikuisesti.
Ps. Halvin tapa tienata viskiä on ilmeisesti rahdata pirusti vettä mukaan, ja kun apinoilta, jotka varaa leirille litran lisävettä loppuu juoma, niin eiköhän joku heistä tarjoa vesiensä täytöstä varttia rad labelia litrasta ilmaista litkua.
lauantai 28. marraskuuta 2009
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Päivystystuskaa ja kasarmipohdintaa
On ehkä jälleen sanottava jotain.
Kahden viikon pätkät ovat suhteellisen sopivia palveluspätkiä. Aika tuntuu kuluvan nopeasti, kun ei koko ajan ehdi miettiä seuraavaa lomaa... Toisaalta taas kahden viikon jälkeen se yksi kokonainen päivä lomaa, ja kaksi päivää bussissa istumista on aika perseestä. Länsisuomeen saisi joku vähäpää keksiä perustaa sen kirotun prikaatin.
Viime viikolla oli tuo päivystystehtävistä hirvittävin. PÄIVYSTYS!! Sen vuoksi kasarmin seinään muodostui uusi nyrkinmuotoinen epämuodostuma. Kapteeni haukkui minua firman flegmaattisimmaksi ja epäkiinnostuneimmaksi päivystäjäksi, eikä ollut edes väärässä. Unohdin tervehtimisen, ja kaiken muun paitsi pyyhekumista, kumilenkistä ja parsinneulasta rakentamani jousipyssyn ja ammuin sillä kyniä pitkin käytävää. Sen päivän jälkeen minun teki vain mieli viskiä, hirvittävää.
Anyways. Nyt on viikonloppu takana, ja on jo kiire seuraavaan kahden viikon erään. Ammuntaleiri ja kasarmillanukkumisleiri odottaa :P

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)