Näyttelypainotteista festivaalimarraskuuta

Olen aivan innoissani, sillä Vaasan nykytaiteen museossa, Kuntsissa, on parhaillaan menossa näyttely, jossa on esillä rehellisesti huonoa taidetta. Epämääräisiä läheslaadukkaita melkeinmuotokuvia Kekkosen ajan politiikoista. Idea on esitellä suuntausta, joka oli ja onneksi ei ole enää. Kuulostaako masentavalta ja mitäänsanomattomalta? Sitä se on. En tiedä, vaivaako minua jokin mentaalimasokismi (enkö keksinytkin kivan sanan), mutta tällaista olen kyllä kaivannut.

WildLife -luontoelokuvafestivaali lähtee myös pyörimään syksyn kunniaksi. Hankkiuduin jälleen hommiin sinne, ilmeisesti taltioimaan, pyörittämään elokuvia ja puhumaan kielillä. Aina yhtä viihdyttävää. Pari viime kertaa on mennyt täysin ohi, kun olen ollut väkertämässä jotakin, esim. siivouskoneella ajoa, kaupungin juhlavuoden taltiointia sekä ryöninyt itäsuomen pusikkoja (soita).

Loppuun heitän kysymyksen, kuinka monta pannullista kahvia voi epäonnistua putkeen?
(vastaus: toivottavasti ei enää kovin montaa)

Bloody moods? borin'

Syksy on mitä hienoin aika valaa itsensä kyllästyneisyyteen. Itse en ole kauheasti syysmasennuksesta kärvistyvää tyyppiä, mutta ihmiset alkavat usein kallottaa. On jännä saada kännykkäänsä viestejä jotka kuuluu jotakuinkin näin (yksi esimerkki, suora lainaus):
"Olen saapunut nyt elämässäni pisteeseen, josta en enää itse selviä. Kaipaan apuasi, rukoile puolestani"

Tällaista materiaalia siis ihmiseltä, josta en ole oikeasti kuullut mitään yli puoleen vuoteen. Kerran käynyt ohimennen kahvilassa. Hienoa. Jos itse en jaksa jatkuvasti inistä jokaisesta ylisuuresta laskusta tai muistutuslaskukirjeestä, niin se ei tarkoita, että en niitä saisi ja sen kaiken voi oksentaa niskaani. Ja mitä jumalaa minä hänelle rukoilen? sitäkään en tiedä.

Väillä on väsyttävää olla se tyyppi, joka säätää jännää ja heiluu ja jolle nyt voi avautua kun sillä on aina kivaa. Paskat. Toivon minäkin, että joku kävisi välillä ihan kääntymässä ja sanomassa "Tänään oli hyvä päivä" vaatimatta mitään. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, joten voipi tässä yhtä hyvin uida takaisin vanhaan perjaatteeseen:

My favored drink? Broked relationships and bleeding hearts with a little tip of misery.

Lokakuuhun? okei

Asettuminen lokakuuhun oli takapihallanikin viimein asettuminen syksyyn. Vaahtera tajusi viimein muuttua keltaiseksi ja tekikin sen sitten kerralla.

Lauantaina asuntoni valtasi kamera pin up -malleineen. Kammioni on kuulemma tarpeeksi rappioromanttinen, mitä sillä sitten tarkoittivatkaan. Ilmeisesti myös olivat taulustostani kiinnostuneita, joka ei ole lainkaan huono asia. Ehkä ei tarvitsekaan seurata suurta suunnitelmaani viihtyä kaksi kuukautta Vaasassa säästellen rahoja... Tietäisi nimittäin ylimääräisiä satasia & kehystysjuttuja, joka taas tarkoittaisi näyttelyn julkistamista, joka taas (toivottavasti) tarkoittaisi hieman lisää rahaa... Onneksi maalaustyylilläni on omat rakastajansa.

Olen kirjoittanutkin. Yritin tehdä novellia, mutta tulikin proosaruno. Arrgh. Ehkä jätän proosan niille, joilla on sille jotain sisäistämiskykyä, mutta välillä pitää koettaa.

Näen paljon vanhoja tuttujani nykyään. Joitain on mukava nähdä, mutta esim. baarissa tavatessa huomaa, että osa ei ole muuntunut yläasteen jälkeen minnekään ja toimivat edelleenkin kuin järkijätöt. Aivan kuin mitään ei voisi tehdä olematta umpihumalassa.

Muistan myös syödä.

Zinggg! Ajatus x2!!

Zinggg I

Olen päässyt Vaasaasn - joten kuten hengissä melkein satasen maksaneen junasähläyksen jälkeen. Kyllä vain! Suora hinta Savonlinnasta Vaasaan on nykyään 72€ jonkin uuden kilometrikäytännön vuoksi, joka on n. 20€ enemmän, kuin viimeisimmästä täysihintaisesta retkestäni! Sairasta! Käteiseni ei riittänyt siihen kerralla, joten jouduin pysähtymään Parikkalassa ja Riihimäellä. Loppuhinta oli n. 90€!!!

Olen yleensä aika konfortisti tällaisia asioita vastaan huutaessani, mutta on tässä jutussa jos toisessa noussut hiljalleen aktivismini esille, murrr! Jos tahdotaan vihreää liikennettä, niin sitten keksitään myös hintoja sen mukaan.

Sen sijaan, että värkkäillään kuntoon ratoja, joilla ajellaan pari kertaa vuodessa - niin rakennetaan vaikka edes yksi länsi-itä suuntainen juna jonnekin keskikohdin Suomea. Kilometripohjaisia hintoja pakollisille kiertoteille? MITÄ PASKAA!!!

***

Zinggg II

Viihdytyin varsin paljon matkasta. Hitto vie! Pidän ihmisistä! Kuka tällaisen sopimattoman ajatuksen pisti päähäni O o Yleensä moisia ei sinne kauheasti mahdu, pöh.

Oli aivan mahtavaa saada esim. kakkua! Mitäs ihmettä. Se, että joku minulle sellaista vaivautuu askartelemaan, on aika cool. On aika kummallista, että ihmisolioihin yleensä varsin kyynisesti suhtautuvalla paskiaisella rakentuu sata astetta mukavampi asenne niinkin pienen asian johdosta, kuin syntymäpäiväkakku (jossa on lisäksi kumkvatteja). Anyways. Se pisti minut muokkaamaan proosaani ystävällisempään suuntaan. Oudoilla asioilla on väliä.

Sovin myös uuden tapaamisen, tällä kertaa yhden, ja aion pitää sen jopa niin.

Matti Nykänen on isäntä

Yleensä voisi luulla, että on kovinkin humalassa, kun laulaa yökerhon hevi karaokessa Matti Nykäsen Elämä on laiffii... Syy tosin voi myös olla yleinen karaoke-kansa, joka aina ajoittain käy lievästi hermoille. Kostoni oli siis laulaa parrakkaan siperialaisen kanssa duettona Matti Nykästä. Ehkei järin hyvä kosto, mutta kosto kuitenkin. Ainakaan ei tarvinnut sen jälkeen huolehtia, että naisia olisi tunguksi.

Olen taas hyvin yököttynyt kaupunkini pienuudesta. Ok. On tämä parempi, kuin esim. Seinäjoki, joka kutsuu jumalattomia peltoalueitaan asuinalueiksi ja "lähiöiksi", mutta argh! Kaikki ihmiset ovat samoja vuodesta toiseen, käyt ulkona, niin tapaat vain tuttuja. Onneksi sentään on tuo yliopisto, niin syksyisin vaihtuu naamat. Miinuksena tosin, että pääosa on talousalan tyyppejä. Ovat usein nimittäin lievästi tylsiä...

Toisaalta tämä on myös kaunis kaupunki ja täällä olen aina pitänyt HQ:tani, jonne voi paeta hieman yksinäistymään ja työskentelemään. Toivoisin vain, että sitä käytettäisiin enemmän hyödyksi, eikä aina pitäisi olla itse se, joka tekee jotakin... toisaalta esimerkinnäyttäjiä tarvitaan. Ihmistykset lähtee sitten parhaimmillaan jopa mukaan, vau.

Rajoitteista

Maailman paskin herätys on jotakuinkin se, että heräät siihen, että krapulaisen kallosi yläpuolella keikkuu lähemmäs 200 kiloa taidevalokuvaajaa, ja se huutaa "mun täytyy varmaan raiskata sut."

Voisi vaikka sanoa, että tulipa kohdattua taas todellisuus.

Postiluukuttomuuden probleema

Tuijotan irtirevittyä postiluukkuani ja mietin, voiko tuo typerä reikä olla ainoa syy olla ankkuroituna tähän asuntoon?
Kyllä voi.
Toivon todella, että joku typerä työhaastattelu sanoisi:

• ei, et tarvitse typerää turvallisuuskorttia käyttäessäsi siivouskonetta/johtokäämiä.

Turvallisuuskortteja, joista en ole koskaan kuullutkaan... olisi edes turvamieskortti... varmasti olisi duunia, eikä siihen erillisiä turvakortteja pahemmin tarvita.

Exien anti-ylistys

Voinko vittuuntua yksittäisestä ihmisestä? Kyllä voin! Olen saanut ihastuttavan uutukaisen stalkkerin... yleensä ne eivät haittaa, sillä kyllästyvät kun antaa sellaisten vain olla, mutta tällä kertaa on kyseessä enemmän tai vähemmän mieleltään kipeä eksäni.

En suostunut esimerkiksi facebookissa en suostunut hyväksymään oliota kaverikseni, joten se lisäsi systerini (johon koko seurustelun aikana taisi törmätä kahdesti, ja sanoa hei). Myös mutsini se yritti lisätä, mutta onneksi mamma kysyi ensin minulta.

Ok. ei siinä mitään, jos tyyppi haluaa kontaktia vanhoihin tuttuihinsa jne. mutta oikeasti. Kyseessä on kuitenkin tyyppi, jonka jätin, koska se saattaa soittaa esim. työpaikalle, ja valehdella jotain paskaa, jos ei saa tahtoaan läpi tai keksii omaavansa syyn olla mustasukkainen, eli voi vittu.

Taisipa vähäpää lähetellä sähköposteja kavereilleni, että oikeasti jätin sen, kun tunnustin olevani homo O___o. onneksi kaveripiirini ei kuitenkaan ole ihan ääliötä (vaikka kaikenmaailman jätti-Esat siihen kuuluukin - tajuavat ne meininkini), ja lähinnä tajusivat nauraa asialle... Silti, että tuollainen lisää perheenjäseniäni kaveriksi... pahimillaan siitä seuraa aikamoista paskaa, parhaimmillaan ei mitään

oli miten oli, mutta (etenkin video on merkittävin -not)

YÖKÖTTÄVÄÄ!

Raunioilta.

Eläimet, joilla on tyhmiä ilmeitä. Mikään ei ole sen hienompaa.

Eilen juotiin rauniolla punaviiniä ja käytiin läpi runoutta. Kaveri oli hankkinut jostain Howlin näköispainoksen (alkuperäiseltä kustantajaltajopa O__o). Oon kade.

Leif Färdinginkin tuotokset oli muka hankkinut, voi murha!

Geistes und Falteres

Kotini on myös perhosten... ainakin siltä vaikuttaa, sillä niitä on täällä taas. Itseasiassa pitkästä aikaa. Valtion aikana niitä ei ole näkynyt, mutta nyt on. Joskus kun olin ääliö teini-ikäinen (arg, nyt jokainen, joka haluaa antaa Morganin pitää itsearvonsa ikitursona - ainaisena kivitettävänä dorgana ja kakara-ajan ääliöpahiksena, jonka perseily oli johtaa ajoittain pahempiin probleemiin, jättää lukematta! Ties mitä uutteita teeheni on lisätty, kun tällaista tänne kirjoittelen, muttah), niin kuvittelimme silloisen ensirakkauteni kera, että perhonen oli unien hän, joka tuli käymään luonani, kun valvoin silloinkin kaikki yöt maalaillen, jos en yhteiskuntaa räjäyttänyt.

Silloin oli nokkosperhosia. Nyt on yöperhosia, jotka nyt kuitenkin ovat lähinnä kivoja. (kaikkee sitä muistaakin, *menee mutisemaan nurkkaan*)

Heinäkuussa ulostan sanoja

Noniin. Tämä laite on päättänyt, että luen jotain Sirpan Seepra -blogia... EN VITUSSA LUE MITÄÄN SIRPAN SEEPRA NIMISEN KNÄÄPIÖN BLOGIA!!! näin... ja sitten iisimpiin uutisiin:

Kaikilla on krapula, eikä kukaan lähde minun kanssani minnekään vaan kärsivät kotona. Asunto (yritin kirjoittaa tähän koti, mutta on asunut viimeisestä parista vuodesta ehkä 45% ajasta täällä, niin on vähän hankalaa) taas on täynnä luonnosvuoria niin runo- kuin kuvataidepuolellakin. Niiden keskellä on hieman hankala rentoutua, kun kokoajan jokin osuu puolivahingossa käteen ja mietin, mitä sille pitäisi tehdä, paah.

Joka tapauksessa... uusi runosarja on rantautumassa todellisuuden rannikoille... tulen tunkemaan sen kuvituksensa kera internetin maailmaan... heinäkuussa odottakaa.

Vsa - Tre -Tku ja takas

Olen palannut Vaasaan. Masentavaa ahtautua taas näihin kortteleihin tietäen, että huomenna paluu teh Mäntykaupunkiin - Kajaaniin... Reissuni oli kuitenkin äärimmäisen viihdyttävä. Oli maukasta hailuilla pitkin Treen katuja ja maistella eksyen asuinalueita joille, noh, ei ennen ole eksynyt. Ne lehmät asuinkortteleiden väleissä ovat kyllä äärimmäisen viihdyttäviä. Citylehmiä... pumppaakohan ne bensaa.

Pääsykoe ei mennyt ihan niin kuin halusin, sillä myöhästyin vähän liian pirullisesti. Älä suunnista GoogleMapsin avulla on sääntö nro 1 kaupungeissa, joita ei täysin muista.

Loppuviikosta Turku oli kyllä varsin onnistunut. Rakastan sen Miljöötä, ja vaikka kaikki nurkat tursuavatkin hippihemmoja, olivat ne silti tosi kivoja hippihemmoja. Pidin heistä kyllä vaikka usein moisia möllejä hieman vitsillä dissailenkin... Viivi ja runokeikka ja lopun jamit. Tosi hienoutta. Ajattelin koko illan, että mitä hittoa nämä jamit tulevat mieleen. Tänään junassa keksin sen!! Jos kukaan muistaa/oli tilitykseni uhri, kun hukkasin laukkuni luonnoksineen hautausmaalle? Siellä oli käsikirjoitus nimeltä Kuutamo Café. Kuutamo Café:ssa oli tämäntyylinen kohtaus. Yökahvilan runokohtaus muuttuu uskomattomiksi jameiksi keskellä yötä nukkuvassa korttelissa ja tyypit tanssii ympäri aluetta. Hupaisa yhteissattuma.

uutta levyäkin tuli ostettua. Jotain siltä:

Joku runokin syntyi... ei suoranaisesti Turusta, mutta Turussa kun tiistaina pääsykoepäivänä jäi yllättäen jumahtamisaikaa:

Tänä aamuna se oli kahvi
joka asettui käteeni, Take away
ja varastettujen vertausten luettelo
kun Aurajoki
kuljetti muovisia esineitä merellepäin
Niin kuhisi tekemättömyyteni
uskomattomalla sykkeellä
kesäpäivän pysähtyneisyyttä

Runo jatkuukin, mutta nyt, tätä kirjoittaessani, päätin, että loppu on kyllä perseestä. Jääköön tuo säe kuitenkin tuohon, sillä en jaksa sitä kummata.

Deo Optimo Maximo - Das ist der Morgen Denach

Nojjå. Tässä sitä sitten ollaan tietämättä, mitä tehdä, kuollako vai juoda kahvia kun suosikki-pub on käynyt tiensä loppuun.. Mitä on elo ilman D.O.M Munkhousea? Kärsimystä, veikkaisin. Kuka nyt osaa kaataa minulle sitä japsi-viskiä, jonka nimeä en ikinä muista? Perhana, liikaa hienoja iltoja siellä tuhlattu. Muisteloinen paikka ja hauskaa on ollut.

Sitten pakollinen biisi kaikille Morning Aftereille:

Ja noin. Taas yksi syy vähemmän kuulua Vaasaan. Enää on Brändöö ja muutama nurkkaus, jotka ovat korvattavissa. Viimeiset kusipäätkin muuttavat syksyä vasten pois paria supersaamatonta lukuunottamatta ja heidänkin jäämisensä johtuu vain, noh, saamattomuudesta. täytynee nyt itsekin sitten muuttaa puheet todeksi.

Ok. Pääsin niihin typeriin pääsykokeisiin siihen ympäristöhippiyskouluun. Toivottavasti allergiareaktiot eivät iske ylle liian vahvasti jo ovesta sisään astuessani... pelastakaa minut ja antakaa paikan olla olematta täynnä maailmanpelastajamimmejä liian isoissa pipoissaan ja juuttisäkeissä (vai hä :P)

Nyyh, hukkasin pienen mustan kirjani, jota ihmiskunta yrittää aina lurkkia. Nyt joku iloinen löytäjä saa tehdä sitä mielin määrin ;___; kiinnyn aina muistikirjoihini ja niissä on aina tarpeistoa aika hemmetin moneen runoon, joten on aika persiistä kadotella niitä. Ihmetelköön nyt joku kaikkia parin säkeen heittojani.. toivottavasti edes joku tuttu löytäisi, joka tunnistaa käsialani. Voisin jopa saada sen joskus takaisin... anyways. rauha sille. Pitäisi varmaan liittää aina osoite mukaan tai jotain.

Uskomattomat säät hivelevät pyöräilyn kivettämää pyllyäni (320 kilometriä ma-ti -aikana oli aika hanurimurhaa sanan koko rumassa merkityksessä. Jopa lomadösän pehmeät penkit tuntuivat raastavan anaalia juustohöylällä). Joka tapauksessa sekin on alta pois. Aamut vähenee ja elämä hiljalleen palailee. Muutamia tauluja kehittyy ja runosarjat kokoontuvat jälleen papereille ja sähköruudulle.

paluu kuusenjuureen

Jeah, inttiin paluu on suhteellisen blues... sairasloma on ollut paikallaan. hellurei. nosti kevään maalaussaldon yhteen. Aloitin myös toisen... toivottavasti ennen kesäkuuta valmistuu. Muutenkin tuotannon määrä ollut intin aikana naurettavaa, arg. vuodessa on kyllä puolet liikaa. Hittoon nopeat innostumiset asioista. Ne ovat aina tuottaneet vain ongelmia.

Anyways, viimeistä yötä on ehkä siisteintä (kun näköjään itsekseni tämän vietän) tuhlata koleimpien leffakohtausten parissa! Tämä siis tarkoittaa, että tähän on nyt linkitettävä ikuinen suosikkielokuvakohtaukseni ikinä:


Opin myös jotain hienoa! Chunkin expressin itse mimmi on myös kiinalainen musiikkikasvo. Jonkin sortin Kanto-pop tähti ja laulaa hassusti tunnettuja biisejä. Nätti se on kuin mikä, mutta musiikki ei nyt oikein kiehdo, vai mitä sanotte tästä? (hämy video sinänsä. Suht yllättävä ihmisiä syövä peili esim, wtf):

On vuosi1903, ja elokuva oli...

En ole vielä päässyt näkemään Burtonin Liisaa ihmemaassa. Onneksi Carrollsia on kuitenkin filmatisoitu aika kiitettävän monta kertaa... Täten siis asetan näytteille jotain varsin upeaa, nimittäin ensimmäisen filmatisoinnin ko. tarinasta! Tässä siis vuodelta 1903:



Tässä mykkiksessä vastaa tällä kertaa musiikista Lacrimosan Seele in Not varsin loppuunmyydyltä Clamorilta. Laittakaa äänet pois, jos tahdotte katsoa autenttisena. Itse kaipasin jotain lisäilyä, ja koska musiikkilähteenä nyt on ainoastaan ne levyt, joita kannan mukanani, oli valitseminen hieman rajattua, mutta! Siinä tuo on.
Rakastakaa sitä niin kuin minäkin.

opas pahantuulisuuteen, eli kovin lyhyt sairaskertomus.

Kajaani teki sen! Tiivisti sata syytäni yököttyä pikkukaupungeista yhteen ainoaan: Kaikki ovat liian kiinnostuneita tekemisistäsi.
Tarkentaen:

1. on ok ottaa tila haltuun ja tulla huomatuksi saapuessaan tilaan, mutta ei ole ok, että tilaan saapuminen aiheuttaa seitsemän ihmisen kymmenen minuutin tuijotuksen
2. kun tilaa kahvia ja heittää muutaman repliikin tiskittären kanssa, se ei vaadi mummoilta niin suurta kiinnostusta, että voivat puistella päätään jälkeenpäin sanomisilleni.
3. kun täydessä kahvilassa istuu toiselle puolelle samaa pöytää jonkun kanssa, se ei tarkoita, että aion murhata tai ryöstää hänet. "uhrin" ei tarvitse nojautua kiinni seinään, piiloutua lehden taakse (jossa myydään traktoreita) ja kietoa matkalaukkujaan ties mistä hihnoista käsiinsä ja vyöhönsä kiinni kaiken varalta.

tähän kaikkeen ehti siis kulua noin viisitoista minuuttia. kunnioitettavaa sinänsä. Muistutti minua jostain olennaisesta.


dängdäng. Hieno keuhkotulehdus on nyt saanut jänniä käänteitä, kun sisälmyksistäni pumpattiin kolmisen desiä nestettä. Reikä selän kautta keuhkoon ja ruiskuun materiaa. Näytti söpösti järvivedeltä. olisi varmaan saanut pikantin drinkin siitä... jokatapauksessa. Se johti myös 11 päivän kotihoitoon - eli käytännössä suht hyvän tilani laskien - 11 päivän lomaan. parasta on myös, etteivät lomapäivät kulu ja saan myös ylimääräistä rahaa, rock'n'roll.

Mitä hevonen tekee, kun näkee puun?
Hengaa sielä.


Baaaah, en saa nukuttua, sillä minulla on se kirottu keuhkotulehdus (joku kusipääpöpö hengailee pitkin keuhkoja ja paskii ympäriinsä aiheuttaen tulehdusta), ja siitä johtuen en pystyy makaamaan kuin yhdessä asennossa, sillä muuten sattuu liikaa. Se yksi asento taas alkaa tuntua selkänikamissa kun sitä on harjoittanut pari vuorokautta.
Alkaa olla paska läppä...
...Sitäpaitsi huomenna pitäisi palata valtion hintinkasvattamoon. Typerä paikka. Täynnä ylikersantteja, jotka ovat minua pari vuotta vanhempia, ja kiroavat helvetisti, ja sanovat että pitäisi alentaa korpraaliksi, kun en juokse ilomielin lämmittämään heidän ylipainoisille perseillensä saunaa!Voihan savon-suatana. Pitäisi opettaa väkivaltakäyttäytymisen saloja, ellei siitä intissä saisi niin paljon paskaa. Ehkä sitten parin vuoden päästä, kun suojansa kohdallani on ohi >:]
(eikumitähä! jos tulee paljon räjähtäneitä sissiylikessujen ja lutien taloja ja autoja syy ei ole ikinä mun! Se on joku vihainen anarkisti varmaan.)


Anyways. Minulla on siis tylsää ja tuijotan systerin suosittelemia paskoja piirrettyjä.

Jihaa, oikein käytettynä rumuus on hauskaa.

Äänirunoja II

Edellisestä erästä on hetki ehtinyt vierähtää aikaa. Ongelmana on ollut lähinnä mikrofonittomuus, sillä kunnollisimmat ja parhaat äänitysvehkeet, jotka tiedän ja joihin olen yrittänyt päästä käsiksi, kuuluvat eräälle lievästi sanottuna epävakaalle ja ärsyttävälle hyypiölle, joten asia ei ole ottanut onnistuakseen. Tässä siis huonompilaatuisena, mutta nauhoitettuna joitain:


Me kaikki olemme eksyneet valojen mereen:



Merkittyjä jälkiä:



Oikeutemme on kuolla valitsemallamme tiellä:



Musta kaupunki:



Moottorit:

Kuituinvaasio ja olemassaolon vyöhyke

Äääh, teen kohta asunnostani kuiturastattoman vyöhykkeen! Olen imuroinut ja maalarinteipillä vedellyt sähkönsinisiä ja hopeanvärisiä tekokarvoja asunnosta puoli päivää! Voisi muka olla parempaakin tekemistä (ei oikeasti)... toinen kirottu asia oli postissa käydessäni ihmiset, jotka tunkevat kaulaansa hajuvettä niin, että sillä määrällä voisi vaikka kylvettää hyperaktiivisen marsun! Mansikkavanilijasössöllä itsensä sotkeneet hyypiöt.... miksi -_- Noh, ainakin se toimii taattuna Morgan-karkottimena, jos sitä välttämättä tarvitaan. Painakaapa mieleenne, lukevat hyypödet.

Anyways, olen myös jotakuinkin hengissä, jos jotakuta tätäselaavista kiinnostaa, sillä ainakin joistain suunnista on tullut jotain puheluita, että mitä teen kun ei minusta kuulu mitään! Noh, viettelen leirielämää valtiolla, jos ei ole vieläkään sitä sisäistänyt ja lomilla roikun päivärahojen armoilla, joten en paljoa liikukaan eikä nettiäkään ole, nih! Se saattaa aiheuttaa pientä maailmankartalta katoamista, jota en itsekään hirveämmin arvosta.

Kuolema ja paskatarina

Mitä tekisit, jos uskoisit kuolevasi? Minä en tekisi ainakaan samaa kuin kaverini tässä taannoin - joka hyvät kännit kiskottuaan päätti kuolevansa. Ratkaisu oli, että hän murtautui toisen kaverin kämppään ja paskoi kaikkialle ennen kuin sammui... minä sentään vain tutustun jääkaappeihin ja viimeksi kun meinasin kuolla, vain kiroilin lääkärille ja kaatuilin kaikkialle ennen kuin menin sairaalaan.

Nämä silmälasit ovat hanurista. Ne pilaavat moshpit -fiilikset, kun ne saattaa tippua ja hajota. Hemmetti, kun haluan niistä eroon! Tuolla apinalandiassa taas ei oikein piilarit tepsi, joten huoh. Mutta ensi kesää ajatellen pitää hankkia varasto! Kaipaan pärstääni näiden muovimötiköiden takaa jälleen nähtäväksi ja kammotukseksi, nii!

Olen muuttanut paappaa tässä viikonlopun, enkä ole ikinä nähnyt ihmistä, jolla olisi niin paljon tavaraa! Löysin seitsemän vedettävää pöytäkelloa, joita olen pitkään etsinyt yhtä projektia (kovin salaista vielä) varten. Nyt taidan tietää, kuka ne kaikki on kirpputoreilta vienyt kun en ole puoleen vuoteen nähnyt yhtäkään. Nyt on siis noin armadallinen tikittämässä ikkunapöydällä. Lievästi aivotoimintaa murskaavaa toimintaa.

Kolme pointtia vuodelta

Hmm, ehkä olen menettämässä otettani joillakin saroilla. Mummini haudattiin eilen ja taisin itkeä hieman hautajaisissa. Olen itkenyt kolmasti kuluneen vuoden aikana. Ilmeisesti olen muuttumassa tunteelliseksi, tai jotain - sinänsä hämmentävää. Olen myös muistellut ja miettinyt ihmisiä, joissa ei ole paljoakaan miettimistä tai muisteltavaa! Ihmisiä, jotka olen tavannut ehkä kerran tai pari, mutta he ovat olleet jollain tavoin erityisiä. Minulla on ikävä muutamia oikeastaan. On hämmentävää, kun minulla ei ole heihin mitään yhteystietoja tai mitään... Pitäisi ehkä tuhlata kuukausi jossain Helsingin, Tampereen tai Turun kahviloissa/kulmissa, joissa olen moisiin törmännyt. Ehkä törmäisin uudestaan.

Kirotut ennakkotehtävät vyöryvät taas syliini näinä ihastuttavina kevään ensikuukausina! Ne ovat haisevia, typeriä ja päänkivistystä aiheuttavia, mutta ne on silti tehtävä. Typerä valtionpalvelus vielä mukavasti monimutkaistaa tätä urakkaa, joten kunnon solmuvyyhti lojuu nyt edessäni. Eiköhän se jotain kautta lähde jälleen purkautumaan.

Kirjoitan nykyään kirjeitä, suhteellisen paljon... ainakin aikaisempaan verrattuna. Vuoden sisällä olen paukuttanut selkeästi toista kymmentä menemään. En tiedä, mistä moinen sössötys sikiää. Ennen tätä olen vuosiin kirjoittanut ehkä kolme. Ihan hauskaa olisi, jos tämä nyt pysyisi päällä

Kylmä kaupunkiblues - viimein!

Kirjoitetaan nuo ihanat sanat tännekin: Kylmä kaupunkiblues on valmis! Projektiin meni yhteensä nuo kirotut kaksi vuotta, vaikka pidempiä taukoja oli useampikin välissä. Aktiivista paneutumista oli ehkä hieman päälle vuosi... Yhteensä tällä lähemmäs kahdella vuodella syntyi toista sataa runoa, joista ison osan tosin purin lopulta paloihin säästäen Darlingit ja kooten niistä uusia kokonaisuuksia. Minun kai kuuluisi olla tyytyväinen, mutta kirjoitin tuon sen verran loppuun, etten tosiaankaan jaksa hehkutella oikeasti ainakaan pariin kuukauteen. Sitä paitsi seuraavat suunnitelmat jo röyhyävät kallon alaisessa paineessa (hemmetin intti, kovin tiellä nyt).

Hain myös töitä kalaravintolasta. Vaasassa ei ollut mitään järkevää tarjolla, joten katselin huvin vuoksi Savonlinnasta ja siellähän se komeili! Ainakin yhtä hölmö paikka, kuin mikään Vaasassa. Sopii loistavasti, eikä tarvitse pukeutua mihinkään ABC:n oransseihin tai muuhun typerään (onneksi Suomessa ei käytetä hampurilaislakkeja).

Armeijaa on nyt yli 200 päivää takana. Nolla lähestyy ja kevätkin saapuu... Toisaalta kevät puoli vuodesta on uskomattomat rasittavaa aikaa olla intissä. Jatkuvasti uskomaton lähdön tarve!

Imbesilliytymisestä - veikkaisin

Arjella on tyhmentävä vaikutus - etenkin sotilasarjella. Aivoja ei joudu käyttämään mihinkään ellei väkisin painele kirjastoon ja hanki sieltä jotain raskaampaa, mutta totuus on, ettei se raskaampi oikein tahdo painua kurkusta alas, kun aikaa voi niin kätevästi tuhlata istuen sotilaskodissa munkkia turvassa ja kahvia mukissa alapäähuumoria laukoen. Se on varusmiehen perussairaus.

Tahtoisin opiskelemaan, mutta huomasin, että ennen kuin voin oikeastaan opiskella muuta kuin elokuva-alaa (jota en nyt välttämättä tiedä, viitsinkö. Joskus tulevaisuudessa olisi ehkä ihan ok tulla toimeen muuten kuin arvalla - näin kokemuksen mukaan voisin sanoa), minun täytyy päntätä joitain hikisiä lukiokursseja iltaopiskeluna tai jonain. Päivälukioon ei näin päälle kaksikymppisenä yllättäen ihan haluta. Ehkä vain opettelen keittämään hyvää kiljua ja trokaan sitä alaikäisille loppuelämäni (eikunhä?)... siinä sentään olisi täydellistä tyylittömyyttä!

____

Puolet asepalveluksesta on nyt takana... On tehtävä päätös, aionko tosiaan hajatusteni mukaan pyrkiä rauhanturvahommiin - ja ehkä jopa hetkeksi sopimussoltuksi - ennen kuin teen mitään muuta. Oikeastaan se houkuttaa suhteellisen paljon. Tulisi kokemuksia, joita muuten ei mistään ja matkarahaakin sitten kun pääsen pois, eikä mitenkään vähääkään... Huoh näitä käännekohtien pähkäilyjä. Ne ovat maailman haastavimpia, ja lopulta kuitenkin - kaikki uusi, minkä jättää toteuttamatta - jää häiritsemään.

Anyways.. Aarne meni naimisiin ja hankki kersan... kuherruskuukausikin... toivottavasti ei käy näin:

Ihmistelyistä

Ihmiset eroilee. Niillä on buumi. Se tarkoittaa, että minulle kerrotaan paljon asioita ja minulle tarjotaan viinaa, että kuuntelisin paljon asioita, mutta unohtaisin ne myös.

On hankalaa, kun noiden katkenneiden juttujen molemmat osapuolet ovat usein hyvinkin lähipiiriä. Molemmat osapuolet sitten avautuvat minulle sadan vuoden stoorin pahimmillaan, ja kuuntelen sitten molempia... Ei siinä mitään. Itse en asetu oikeastaan ikinä erityisesti kummankaan puolelle vaan annan selvittää sotkunsa itse... Se on vain intressanttia.

En tiedä. Itse en ole mikään joka kulman takana rakastuja, niin kuin osa lähipiiristä. Ainakin he ovat suhteellisen onnellisia asian kanssa. Surevat hetken ja aloittavat sitten uuden jutun. Minäkin olen siis tyytyväinen loppujen lopuksi.

Huomenta kymmenluku!

On nyt tammikuu ja minäOlen Vaasassa. Mamalla on sauna ja systerillä Playstation. Kaksi asiaa, joihin en ole koskenut liian pitkän aikaan. Ne ovat virkistäviä.

Viime vuosikymmenen ilmiöt olivat kuulemma iPod, Radioheadin In Rainbows -levy (antoivat suuntaa uudelle musiikkikulttuurille); Youtube & Idols -tyyliset ohjelmat edustivat taas vuosituhannen "jokaisesta julkkis" ideaa.Gootit, Pissaliisat ja lopussa tarjoillut Emot kuulemma ilmensivät muotisuuntauksia Vintagen ohella. Tästä lisää Billboardin listalla. Oma vuosikymmeneni taas sisälsi kaikenlaista muuta, mutta en nyt jaksa siitä sen enempää tässä. Nautin menneestä. Uuteen vuosikymmeneen voi nyt lähteä hyvin mielin, ja miettiä, että Psycho- & Rockabilly tulevat kaiketi merkitsemään jotain uuden kympin alussa enteiden mukaan. Näin Morganin muotisuuntausennustus menköön.

Sitten muihin uutisiin:

Uusi vuosiTampereella ei sammuttanut sosiaalikuumettani. Tällä hetkellä kiroan vuotta valtion koirana sillä huvittaisi hankkia jotain harrastusta, josta mukavasti voisi kaivaa vähän uusia ihmissuhteita. Voisi käytetyt heittää pois (eikunhä?)

Pidin Valosta, kahvilasta Tampereella. Istuin siellä kaksi tuntia, ja olisin istunut kauemminkin, mutta ajattelin ehtiä junaan. Kuitenkin löysin sen (kiitos Vehkalle, suositteli sitä jollekulle muulle, kuin minulle, mutta minä tartuin syöttiin, ha!), ja se oli hauskaa, sillä muualla kuin Vaasassa ei ole Café de Parisia, mutta kaikkialta olisi löydettävä korvikepaikka, missä voi luppoajallaan tehdä asioita. Nyt minulla on sellainen Tampereella.

Armeijassa ihminen muuttuu kirjenistiksi. Minulla vain on kovin vähän osoitteita ja kirjoittaisin mielellään useammalle ihmiselle kuin nyt, sillä muutamaa naamaa ei huvita hukuttaa kirjeisiin, joita tylsänä viikkona saattaisi paukuttaa useamman menemään. Hyvät ihmiset, ketkä vain, jotka haluatte turhaa lukemista, antakaa osoitteenne, niin voin ruokkia riippuvuuttani, ja lähettää kirjeitä. Osoitteita otetaan vastaan mm. sähköpostilla.