Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

paluu kuusenjuureen

Jeah, inttiin paluu on suhteellisen blues... sairasloma on ollut paikallaan. hellurei. nosti kevään maalaussaldon yhteen. Aloitin myös toisen... toivottavasti ennen kesäkuuta valmistuu. Muutenkin tuotannon määrä ollut intin aikana naurettavaa, arg. vuodessa on kyllä puolet liikaa. Hittoon nopeat innostumiset asioista. Ne ovat aina tuottaneet vain ongelmia.

Anyways, viimeistä yötä on ehkä siisteintä (kun näköjään itsekseni tämän vietän) tuhlata koleimpien leffakohtausten parissa! Tämä siis tarkoittaa, että tähän on nyt linkitettävä ikuinen suosikkielokuvakohtaukseni ikinä:


Opin myös jotain hienoa! Chunkin expressin itse mimmi on myös kiinalainen musiikkikasvo. Jonkin sortin Kanto-pop tähti ja laulaa hassusti tunnettuja biisejä. Nätti se on kuin mikä, mutta musiikki ei nyt oikein kiehdo, vai mitä sanotte tästä? (hämy video sinänsä. Suht yllättävä ihmisiä syövä peili esim, wtf):

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

On vuosi1903, ja elokuva oli...

En ole vielä päässyt näkemään Burtonin Liisaa ihmemaassa. Onneksi Carrollsia on kuitenkin filmatisoitu aika kiitettävän monta kertaa... Täten siis asetan näytteille jotain varsin upeaa, nimittäin ensimmäisen filmatisoinnin ko. tarinasta! Tässä siis vuodelta 1903:



Tässä mykkiksessä vastaa tällä kertaa musiikista Lacrimosan Seele in Not varsin loppuunmyydyltä Clamorilta. Laittakaa äänet pois, jos tahdotte katsoa autenttisena. Itse kaipasin jotain lisäilyä, ja koska musiikkilähteenä nyt on ainoastaan ne levyt, joita kannan mukanani, oli valitseminen hieman rajattua, mutta! Siinä tuo on.
Rakastakaa sitä niin kuin minäkin.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Golden Arse

Armeijan pikakahvi. Se on uskomatonta. Se on pahaa. Se on firmalta, jonka vastustuslappuja ammattikoulun vaatetus-, ja kulttuurilinjan maailmanpelastajaneitoset tunkivat aikanaan kouriini, että levittäisin. En levittänyt, mutta kyllä niillä nuotion sytytti... joka tapauksessa sillä hirveydellä on tultava toimeen, sillä parempaa ei ikinä ehdi keittämään, eikä kyllä huvita kantaa mukanaankaan. Rinkassa jo muutenkin paljon tuubaa, ja puolikin kiloa tsuffea melkein kävisi ärsyttämään. Muista soturinkorvikkeista kahvinlitkimiseni on tosin kovinkin hauskaa. He tunkevat minulle omat pikakahvinsa, ja nyt minulla on sitä jo useampi sata pussia. Enemmän melkein kuin SiRadien ylijäämävarastossa!

Minä kuuntelen Trip Hop:ia. Kyllä! Teen sen. Kuuntelen sitä! Pidän siitä! Löysin artistin, joka on hyvä. Sen musiikkia oli jossain Wong Kar Wain leffan (oliko Blueberry Nights, en jaksa tarkistaa, vaikka juutuubiin pääsisi klikkauksella), enkä voinut muuta sanoa kuin HELMI! Artisti on Tricky ja se laulaa (hyvästä) kahvista mm:ssa.

Pistetäänpä vaikka Black Coffee esimerkkinä, kun siitä kuitenkin puhunut olen, ugh!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Musiikkipläjäys

Black Tape for a Blue Girl julkaisi uuden levyn aargh, ihanaa, koolia ja muita tällaisen vakiintuneen fanitytön huutoja (eikuhä?) Anyways. Tätä on odotettu ja sitten se hyppäsi puun takaa eteeni. Olen iloinen kuin sika pienenä, ennen kuin joulukinkuksi muuttuu, ellei joku kotisikaa aio kasvattaa... jeah. Löysin tuubista pari esimerkkipätkää:







Muitakin kivoja levyjä tulossa, mutta tämä on nyt hypetyksessä,hah! Myös Zombie Girliltä on tullut uusi EP. Hienoa kamaa.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Valtion koira

Vala on nyt lausuttu... tosin otin vapauden muutella sitä hieman. Kun parituhatta innokasta isänmaanpuolustajaa huutaa koirina perässä, ei yhtä maltillisella tasolla pidettyä soraääntä huomata joukosta. Lupasin parhaani mukaan levittää epäsopua, terroria ja anarkiaa yleisen hyvinvoinnin hyväksi.

Kesällä vannotuissa valoissa on tietenkin pakollista, että joku vähäpää pyörtyy. Harjoituksissa tällaisia isänmaan sankareita löytyi vierestäni. Oikealla puolella seisoskeli nipottava epämääräisen nössö alikersantti, jonka kaatumista huvitti avittaa kevyellä rynkynperällä kalloon -liikkeellä, mutta päätin yleisen hyvän nimessä olla ystävällinen. Nappasin siis vain niskavilloista ja tökkäsin polvilleen. Siihenkin väliin oli sitten jonkun pahuksen kokelaan ahdattava. Ignorasi sitten kaiken sanomani, ja teki samat jutut uudestaan, mitä minä olin jo hoitanut. Sitä taas olisi pitänyt siinä kuuluisassa yleisessä hyvässä lyödä rynkyllä aivoon.

SiRadina tähän mennessä kovin komennus on ollut saunaan. Ikkunasta näkyi hyvin sateessa suunnistajat. Kostautuu varmasti jossain välissä, kun päästään kunnolla hommiin.


Sitä odotellessa vaikka vähän todellisuutta:

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Hyvä sähkönsininen yö

Ok. Knäckebröd tykkää syödä johtoja. Ajattelen sitä ja yritän olla onnellinen. Se on nimittäin jäystänyt tietokonejohdon miltei poikki ja ajoittain se räiskyy hassunkurisia sinisiä kipunoita (johto siis), mutta ne on ne häviäjät, jotka pelkäävät sähköpaloja. Minä en ole häviäjä, minä en pelkää. MINÄ, HITTO VIEKÖÖN, TAHDON TÄMÄN RUNOSÄÄDÖN VALMIIKSI & sitä on aika paha tehdä ilman tietokonetta.
Sitten muihin, vähintään yhtä mielekkäisiin uutisiin:

HÄMÄHÄKKI! Maailman isoin, kuolettavin ja haisevin hämähäkki kömpi esiin lavuaaristani kun kaaduin sinne polttavaa vettä. Hitto, se on varmaan kuoleman äiti. Sen perse jumittui niihin reikiin ja yritin saada sen pois ja tappaa, mutta se vetäytyi ja tuli taas siihen lillumaan. Hyvää yötä ja päivää. Täytyynee aloittaa tuon vihannesaltaankin käyttö, eikä vain kaadella sinne kuumia nesteitä haisukuolemalta pelastamaan.

Vielä yksi asia:


Nauttikaa musiikista.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

HC-punk äänikirja ja muita projekteja

Bloginpitämiseeni on iskenyt pieni laiskuus, mutta ei se mitään. Mennään uusimpiin projekteihin:

HC-punk äänikirja. Se on hienoin, kaunein ja jumalaisin. Se syntyi skumpan ja markettioluen voimalla hovioikeuden rannassa. Oikeastaan se ei ollut edes synnyttämäni, vaan se tartutettiin minuun. Kertojaäänestäni kerrankin jotain hyötyäkin. Se muistettiin, ja minut signattiin mukaan. Hoidan proosan, lukemisen ja ainakin osan kuvituksesta. Jätkät hoitelee musiikkipuolen. Ehkä vielä äänitetään koko hoito yhdessä alikulussa, jossa oli teininä tapana juoda piilossa oluitaan.

Uusi äänirunosatsikin on tulossa. Kylmä kaupunkibluesin epäonnistuttua piti takertua uusiin tuuliin ja nyt kehittyy Väsähtäneen vaginan vaseliinikosteus ja Lyyrisen vitutuksen oireet. Äänikokoelmat tulenee molemmista jne. Ehkä jonkinlaista taustajuttuiluakin jaksaa rakennella tällä kertaa.

Kaikki palaa taas kovin tuttuihin uomiinsa. Projekteja syntyy ja ne etenee, sormet liimautuu bassoon ja viiniä on. Ruokaakin. Eilen tuli kotiovelle kavereiden tuomana avustuspaketti. Rocks.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Paluu

Ottakaapa ensin taustamusiikkia:
Lacrimosa - Einsamkeit
Älkääkä antako nimen häiritä. Se on yksinkertaisesti hyvä biisi eikä tulossa ole masisteluviestiä. Tuo on ollut hyyvin kovassa soitossa viimeaikoina, mutta sitten itse asiaan:

Jälleen asunnolla. On ihanaa huomata, kuinka Knäckebröd arvostaa olemassaoloani sillä olemassaolottomuuteni tuottaa intressanttia kissanpissalampea puhtaille pyykeille, pyykkikassille ja kirjekuorille... Nojaa, johdot säilyivät ja pyykkäily toimittuu siihen verrattuna suhteellisen yksinkertaisesti.

Miitissä viihdyynnyin, sillä seurani oli varsin arvostettavaa ja intressanttia. Kovin usein ei tule mietittyä, onko enemmänkin sokea kuin opaskoira, greatful ja upeaa.

Kotikaupungin asemaporteilla onnistuin aiheuttamaan lievää hämminkiä, sillä ilmeisesti kovin matkustelematon friidu etsi hätäpäissään jotain kaveriaan, jonka kanssa oli saapunut, ja käveli päin nyrkkiäni... hittovie! Luulin, että tuollaista tapahtuu vain Tenavissa... Ihan hupaisa tilanne silti. Onneksi ei kolauttanut kovin kovaa, mutta ainakin rauhoittui, toimivaa.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Korni (on myös kieli)

Tänään lievästi sanottuna kyrpii.
Ai mikä?
No ihan minä itse.
Joinain päivinä on hienoa huomata olevansa varsin kyvykäs typeryyteen ja ajattelemattomuuteen & väsähtäneen olemassaolonsa hikisyyteen.

Minulla on ikiaikainen häiritsevä piirre ajautua viihdyttämään ihmiskuntaa yleisesti, ja sitten jäävät jutut, joilla saattaisi olla henkilökohtaista merkitystä sivummalle. Se on helveten ärsyttävää, kun ei sitä ole oikeastaan edes huomannut, kunnes on jo myöhäistä! Hooh... On aina lopulta hetki, kun asioista tulee liian myöhäisiä ja vittu... sitä ennen tarvitsen potkun takaraivoon, mutta joo. Varmaan 90% ei nyt sisäistä, mitä tarkoitan, enkä jaksa siksi enempää asiasta soosata, joten muihin juttuihin.

My Dying Bride on potkinut uuden tuotoksen esille eikä se kuuleman mukaan ole edes haiseva vaan jotakuinkin jopa hyvä, joka on ihan kiitettävä saavutus sadan tonnin ulostekuorman jälkeen. Onnea sille ja halleluja, tosin en itse sitä uskalla hankkia, ennen kuin tiedän, mitä se oikeasti on.
.....

Resident Evil massatykitys (uusia leffoja ja pelejä, jee!) on saavuttanut sellaisenkin pisteen, että påskina asian tiimoin vaatettuneina heilumme moisina Vaasan rumuudessa. Odottaen sitä ja siitä hauskuutusta nyt tässä möllöilenlöllöilen.
.....

Tänään oli suuri pyrkimykseni hankkia omistukseeni suomi-saksa -sanakirjan (pikavippiä on vielä jäljellä), mutta kirjakaupan hyllyyn sitä ei oltu saatu tungetuksi, vaan sen sijaan se oli täynnä kaiken maailman suomi-swahili/hindi/islanti/mikälie sanakirjoja, joita varmasti joka toinen kaipaa hyllyynsä, mutta olisi sinne nyt yhden suomi-saksan voinut ahdistella!

Nooh, löytyihän sellainen varastokaluamisen jälkeen, mutta kostoksi en edes ostanut, kun 30 yrittivät siitä nylkeä. Haistakoon mammutin kärzää!

ps

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Pinkit aurinkolasit

Hah, löysin kirpputorilta eurolla pinkit aurinkolasit (okei, ruusunpunaiset) enkä voinut jättää niitä yksinäisyyden häpeään, vaan haalin omakseni ja nyt aiheutan pahennusta kulkemalla ne päässä pitkin keväisiä katuja, se on varsin hauskaa.
....

Tutussa kynässä tuttu sointi
raavustuu paperille päivän syömää sävelkirjoa
Se
mitä Minä soitan:
1. Kahvilaneidin herkullinen mekko
2. Kuinka ilmassa kevyt sateen kosketus
3. Liukuporrasmaiden, nainen
joka tervehtii kuin kissa
vastaan
kuin kissa
vaikka emme muuten tunne

Miksi tuntisimme?
Nimet ovat vain
tekaistuja
pintoja ihmisyyden yllä.

Mahtukoon tuohon vaikka koko eilispäivä, tosin soosasin muuallakin, mutta tuo oli paras runo, jonka yhdestäkään eilispäivän sattumuksesta kirjoitin, muut ovat liian huonoja tähän ahdettaviksi :P
....

Lilabror päätti täyttää tänään 17 vuotta ja se tarkoittaa kakkua ja kahvia (omnom) tosin jostain hiton syystä minut rahdattiin mamoskalle jo aamusta ja olen jo joutunut juomaan norsukuormallisen kahvia (ja saamaan lievää sydämentykytystä) ihan pysyäkseni hereillä.
....

Sitten musiikkiasiaan, nimittäin Lacrimosan uuteen levyyn!! Woo,jee jne.

Lacrimosa - Die Sehnsucht in mir

/\ kuunnelkaa sieltä sinkkulohkaisua. Itse levy ulostuu 9.5. Siihen asti käristyskärsimys ja odotus.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Moneymoneyhoney

  • Ensinnäkin minulla on rahaa ja tulen Turkuun.
  • Toiseksi minulla on rahaa ja ostan levyjä.
  • Kolmanneksi minä saan silmälasit!
  • (Neljänneksi yritän avata internetin ;) )
Tämä on ihan hyvä suunta loputtomasti jatkuneen epämääräisyysininäputken jälkeen. Silmälasit minua vain arveluttavat, mutta joo. Ihan plussaa on se, että alan nähdä jotakin. Ei tarvitse enää haahuilla ympäriinsä arvaillen mihin päätyy tai mitä kaupasta ostaa (tosin siinä on omat jännityksensä, hmm)

*

Tulevista levyistä sen verran, että Diary of Dreams, jota olen ihastellut levyjulkaisemattomuudestaan tänä keväänä, julkaisee sittenkin levyn ja itse asiassa: JULKAISI SEN JO! Hitto vieköön. Kaikkeen pitäisi rahat riittää, höh. (toisaalta on hyvä, toisin kuin Deathstarsin uusi, tämä vaikuttaa jopa hyvältä!) Myös Amanda Palmerilta (Dresden Dollsin the leidi) tuli viime syksynä soolo, enkä edes huomannut! Sekin siis, ja jos vielä LP:nä saisi!

Musiikkiaiheesta vielä sen verran, että ostaessani uutta Orkusta ihan näiden uusien levyjen vuoksi (joista ei lopulta ollut juuri lainkaan juttua),kassaneiti vietti mielekkäitä hetkiä. Hetki pysähtyi, kun hän unohtui tuijottamaan kantta, selaamaan sen sisältöä ja huokailemaan kummasti ennen kuin kröhisin ja hän sai sen hihnan läpi. Ties mitä ajatteli! Koki kai valaistuksen, kohta ilmenee kassaneitienkin keskuudessa vähän tyyliä (pääsisivät vihdoin niistä kirotuista Crocseista eroon, halleluja!)

Ps. Löysin puhelimeni!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Olen aina pitänyt Dresden Dollsista, mutta tämä video on jotenkin erityisen maittavat ja sanoitukset ovat aivan upeat! Eräs ystäväiseni Facebookissa sattui heittämään johonkin pahuksen quiziin pätkän tämän bändin lyriikkaa biisistä Coin Operated Boy, ja oli pakko kaivaa bändin biisit esiin pölyvuorten alta, eivätkä ne olisi ikinä saaneet sinne joutuakaan.

Bändi on nykyään siirtynyt tauolle määräämättömäksi ajaksi ja sen muistoksi (sekä itseni) erityisesti THE KILL:



^Rakastakaa sitä tai vihatkaa minua!

ps. Tämä video on Brasilialaisten fanien ja elokuvaopiskelijoiden tuotos, mahtava!

pps. Ainut musiikkivideo, jonka olen katsonut ainakin kymmenen kertaa putkeen.

Se oli biisi. Rakastakaa sitä tai vihatkaa minua.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Juon bluesini kylmennetystä lasista

Otsikkona on lause, jota olen tuijottanut viimeiset viisi tuntia. Haluan käyttää sen, mutta en saa sen ympärille lihaa, PLÄÄH. En ole myöskään vielä ymmärtänyt, ettei saman ysärilevyn kuuntelu viittä kertaa putkeen tuota välttämättä inspiraatiota vaan räjäyttää sen rippeetkin, muttah!

Kun vein kirpputorille tavaraa (olen vihdoinkin saanut aikaiseksi ottaa kirpparipöydän!) niin selaillessani tavarapaljoutta löysin Cardigansin Gran Turismon ja meinasin saada sydänkohtauksen, sillä se oli kakara-ajan yksi kuunnelluimpia mahtavuuksia. Nyt olen aivan taivaissa sen kanssa ja kuuntelen sitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja kohta varmaan kalloni hajoaa sillä muistan nämä biisit yhä lähes ulkoa :P

Hah, viikonloppu meni mammalla ja sekoitin siellä ihmiskunnalle pinkkejä drinkkejä, jotka menivät rumuudestaan huolimatta kiitettävästi alas. Kehitin myös hienon uuden juoman mahtilistalleni:

RÄJÄHTÄVÄSYDÄN (SHOTTI)
  • 2cl kylmää absinttia
  • 2cl kylmää punaista Curacaota
  • tabascoa
absintti ja Curacao sekoitetaan, kaadetaan kylmennettyyn lasiin ja päälle tabascoa.

RÄJÄHTÄVÄSYDÄM (COCTAIL):

  • sinisiä jääpaloja (Curacao)
  • kylmää absinttia
  • kylmää punaista curacaota
  • 1/2 veriappelsiinin mehut
Jäädytä sinisestä Curacaosta jääpaloja (ne ps. sulavat melko nopeasti, sulaessaan antaa juomalle lilan sävyn) purista veriappelsiinin mehut siivilän läpi lasiin, kaada päälle kylmä Curacao ja absintti, sekoita, lisää jääpalat.

Että sellaista. Ärsyttää tosin, kun kittasin kaverin jägermaisterit... ei olisi pitänyt, epäkohteliasta.

Nyt pitäisi jaksaa mennä töihin piipahtamaan. Pitää editoida pari pätkää, sen jälkää murhata lisää kalloaan Kylmä kaupunkibluesilla.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Kallonraastopäev

Tämä on kallonraastopäivä, johtuen ehkä siitä, että kahvini on loppu. Olen litkinyt viimeaikoina sellaisia määriä tsuffea, että kahviton päivä on kiitettävän räjäyttävä. Osasyitä voi olla myös suolaisen ruoan puute ja se, että heräsin puoli kahdeksan illalla. Kaksi 1000:sta buranaa lilluu nyt vatsanesteissä joten eiköhän se tästä.

Telineillä on valmistumassa pitkästä aikaa taulu. Se esittää silmätöntä friidua, joka huutaa kuuta, ja repii korsettinsa nauhoja. Tausta on täysin musta ja yläoikealla on kaksi punaista kuuta. Pidän siitä oikeastaan. Siitä tuli hieman erilainen, kuin kuvittelin, mutta se on mielenkiintoinen. Tyylini on muuttunut melko rajusti maalaamattomien kuukausien aikana.

Fjadi lahjoitti vanhan stereovahvistimensa, joka on hyvä juttu, sillä omani toimi, kun sitä huvitti. Voin taas kuunnella levykokoelmaani joka on ihan hyvä juttu, kun noita levyjä jokunen sata on nurkkiin kertynyt ja aamukahvibiisini Mintun ja Vernerin häävalssi pääsee taas soittoon, jee. Siinä on kiinteä radioviritinkin, saas nähdä, alanko itsemurhaiseksi ja tutustun tuohon äänitekniikan rumuuteen vuosien suosiollisen rauhan jälkeen lukuun ottamatta Radio Groovea (kirjoitetaanko se noin, molemmat isolla?) jonka tahtiin yngre systrin kera hoilotetaan illan ratoksi.

Hmm, ei minulla tässä erityisempää asiaa ole, kunhan päivitin. Kirjoitin kun kukaan muu ei sitä tee (vink,vink) paitsi Kuurainen, runoblogiaan, se oli kiva.