Vuoden 2010 jälkipuoliskon kuvamateriaali huipentui vihdoin näyttelyyn ja tammikuu löi kivasti sinetin menneelle vuodelle (pahoittelut kaikille, joihin en ole projektin kevytrankkuuden vuoksi jaksanut olla yhteydessä. Mentaalia on pitänyt teippailla välillä ihan sillä, että yksinäistyy hieman). Toivottakaa minulle myyntiä ja happea, niin jaksan taas lähteä kiertämään inspistä uuteen materiaaliin. Siihen on sitten taas aikaa, kun saan tämän projektin jälkeisen masennuksen pois alta (pakollinen tauti, prkl!)
Hmm, pelkäänpä, että saan ulosheiton Mac:ltä. En vain osaa pitää söpöä turpaani kiinni, kun asiakkaat muistuttaa mentaaliltaan pyllyä. Tosin, jos eivät tajua minua erottaa, otan loparit. Miksi ääliöallergikko ikinä päätyy tuollaiseen duuniin? Kolme kuukautta on lobotomia. Tahdon välillä vaikka landelle (voi ei, taas tämä tauti!)
Minulla on myös kivaa. Olen maksanut suurimman osan maksettavista murhista pois, leikkautin Näckebrödin ja ensi kuussa ostan postiluukun tuohon ammottavaan reikään ovessani. Sitten voin vakavoitua helveteen -suunnitelman kanssa. Paskaduuneja on kaikkialla. Ehkä yritän taas hakea niitä muistakin kaupungeista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahattomuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. tammikuuta 2011
torstai 19. maaliskuuta 2009
Moneymoneyhoney
- Ensinnäkin minulla on rahaa ja tulen Turkuun.
- Toiseksi minulla on rahaa ja ostan levyjä.
- Kolmanneksi minä saan silmälasit!
- (Neljänneksi yritän avata internetin ;) )
*
Tulevista levyistä sen verran, että Diary of Dreams, jota olen ihastellut levyjulkaisemattomuudestaan tänä keväänä, julkaisee sittenkin levyn ja itse asiassa: JULKAISI SEN JO! Hitto vieköön. Kaikkeen pitäisi rahat riittää, höh. (toisaalta on hyvä, toisin kuin Deathstarsin uusi, tämä vaikuttaa jopa hyvältä!) Myös Amanda Palmerilta (Dresden Dollsin the leidi) tuli viime syksynä soolo, enkä edes huomannut! Sekin siis, ja jos vielä LP:nä saisi!
Musiikkiaiheesta vielä sen verran, että ostaessani uutta Orkusta ihan näiden uusien levyjen vuoksi (joista ei lopulta ollut juuri lainkaan juttua),kassaneiti vietti mielekkäitä hetkiä. Hetki pysähtyi, kun hän unohtui tuijottamaan kantta, selaamaan sen sisältöä ja huokailemaan kummasti ennen kuin kröhisin ja hän sai sen hihnan läpi. Ties mitä ajatteli! Koki kai valaistuksen, kohta ilmenee kassaneitienkin keskuudessa vähän tyyliä (pääsisivät vihdoin niistä kirotuista Crocseista eroon, halleluja!)
Ps. Löysin puhelimeni!
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Tyrmäystä köyhyysvinkkien säestyksellä
Köyhän miehen bluesin yksi säkeistö on se, kun on jyrättävä rahattomana baaritielle imagon ylläpidon ja ihmisseuran vuoksi. Silloin on käytettävä syvää mielikuvitustaan ongelmassa nimeltä Juomaa pöytään, ja tähän ongelmaan olen kehittänyt vallan erinomaisen ratkaisun: Ryöstän muiden juomia.
Homman pystyy hoitamaan muutamalla tavalla:
Fiilis oli sinänsä mielenkiintoinen. Juoma oli jo osin juotu ja siemailimme loppuja erään toisen köyhimyksen kanssa, joten fiilikseni eivät olleet niin pahat kuin olisivat voineet olla (ja taisin myös pelastaa jonkun tyttösen raiskaukselta, olkoon kiitollinen), mutta eräänlaista kuukahtamista silti tapahtui, onneksi lopullisesti vasta kotisohvalla. Pientä jälkiraukeutta on vielä jäljellä, mutta eiköhän se viikossa katoa.

- Voit mennä jonkun tupakoivan ystäväisesi seuraksi tupakkahuoneeseen ja lähtiessään nappaat ronskisti jonkin ulkopuolelle jätetyistä juomista.
- Pöytiin jää ihmisiltä usein juomia. Voit täytellä niistä omaa tuoppiasi (jonka olet kääntänyt jostain) ja omistaa siten Never Ending Pintin.
- Menet tanssilattialle, nappaat sopivan yksintanssijan, heilut kanssaat hetken, nappaat viereen jääneen tuopin, sanot jotain hassunhauskaa ja katoat. (ps. älä tule huomatuksi)
Fiilis oli sinänsä mielenkiintoinen. Juoma oli jo osin juotu ja siemailimme loppuja erään toisen köyhimyksen kanssa, joten fiilikseni eivät olleet niin pahat kuin olisivat voineet olla (ja taisin myös pelastaa jonkun tyttösen raiskaukselta, olkoon kiitollinen), mutta eräänlaista kuukahtamista silti tapahtui, onneksi lopullisesti vasta kotisohvalla. Pientä jälkiraukeutta on vielä jäljellä, mutta eiköhän se viikossa katoa.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Kotiviikonloppu(ko)
Lattiani on ps. täynnä jotain veren näköistä juttua, enkä jaksa nousta ja siivota sitä. Kissani levittää sitä parasta aikaa ja sillä näyttää olevan hauskaa, joten olkoon. Peiton alla maanantai-iltapäivänä on liian harvinaista makuisullisuutta, joten tässä olen, enkä liiku, haa!
Männä viikonloppuna ei tieni yltänyt sen enempää itään kuin Traconiinkaan (saati Frost biteen) sillä koko helveten maailmankaikkeus päätti junailla, jota vastaan minulla ei sinänsä ole mitään paitsi rahatilanteellani, höh. Siitä hyvästä ajelehdin rumana ristinummelle, eli nistinummelle, jossa istuimme peliporukan iltaa. Siinähän se meni pienellä fatsin kustantamalla kaljapatteristolla ja Jägermeisterin suosiollisella kevytavustuksella mattoon kääriytyneenä koisien. Liero on yhä kovispeli! (ja Areena 5 tarttui käteen, hitto, alan nörtiksi, haa!)
Sunnuntai-iltaan mennessä ei kukaan ollut kuollut (eikä tosin edes lähtenyt kanssani laulamaan karaokea ;__;) joten lähdin mukavan suopeasti kotiin kyytiä pummien. Kotona sitten haiseva kissa häiriöi maailmankaikkeutta äärimmäisen rumalla mölinällään ja aiheutti seiniin röytöjä. Kostoksi tungin hammastahnaa naamaani ja menin koisimaan, nyt heräsin ja makoilen verimerta tutkien, so kool!

maanantai 26. tammikuuta 2009
Juon bluesini kylmennetystä lasista
Otsikkona on lause, jota olen tuijottanut viimeiset viisi tuntia. Haluan käyttää sen, mutta en saa sen ympärille lihaa, PLÄÄH. En ole myöskään vielä ymmärtänyt, ettei saman ysärilevyn kuuntelu viittä kertaa putkeen tuota välttämättä inspiraatiota vaan räjäyttää sen rippeetkin, muttah!
Kun vein kirpputorille tavaraa (olen vihdoinkin saanut aikaiseksi ottaa kirpparipöydän!) niin selaillessani tavarapaljoutta löysin Cardigansin Gran Turismon ja meinasin saada sydänkohtauksen, sillä se oli kakara-ajan yksi kuunnelluimpia mahtavuuksia. Nyt olen aivan taivaissa sen kanssa ja kuuntelen sitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja kohta varmaan kalloni hajoaa sillä muistan nämä biisit yhä lähes ulkoa :P
Hah, viikonloppu meni mammalla ja sekoitin siellä ihmiskunnalle pinkkejä drinkkejä, jotka menivät rumuudestaan huolimatta kiitettävästi alas. Kehitin myös hienon uuden juoman mahtilistalleni:
RÄJÄHTÄVÄSYDÄN (SHOTTI)
RÄJÄHTÄVÄSYDÄM (COCTAIL):
Että sellaista. Ärsyttää tosin, kun kittasin kaverin jägermaisterit... ei olisi pitänyt, epäkohteliasta.
Nyt pitäisi jaksaa mennä töihin piipahtamaan. Pitää editoida pari pätkää, sen jälkää murhata lisää kalloaan Kylmä kaupunkibluesilla.

- 2cl kylmää absinttia
- 2cl kylmää punaista Curacaota
- tabascoa
RÄJÄHTÄVÄSYDÄM (COCTAIL):
- sinisiä jääpaloja (Curacao)
- kylmää absinttia
- kylmää punaista curacaota
- 1/2 veriappelsiinin mehut
Että sellaista. Ärsyttää tosin, kun kittasin kaverin jägermaisterit... ei olisi pitänyt, epäkohteliasta.
Nyt pitäisi jaksaa mennä töihin piipahtamaan. Pitää editoida pari pätkää, sen jälkää murhata lisää kalloaan Kylmä kaupunkibluesilla.
Tunnisteet:
drinkit,
kissan imurointi,
musiikki,
rahattomuus,
runous
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Ett jobb med lön er inte min melodi
Vaikka kyllä sekin kelpaisi. Huomenna palannen siivoojan duuniin, tai siis tänään, sillä olen jo herännyt. Heräsin puoli kaksi ja tässä nyt istun. Kohta voisi keittää kahvia ja niin edelleen, mutta voisin koittaa pysyä asiassa.
Katselin tänään taas koulutuspaikkoja, enkä ymmärrä, miksen voi kiinnostua mistään järjellisestä :P teatteritekniikka löysi uusimpana suloisuutena kaipuulistalle ja vieläpä, kun yritin etsiä järjellisiä (ts. rahaatuottavia) vaihtoehtoja, ARG. Mutta maskeeraus ja puvustelu ja teknistely olisi unelmallista, slurps (paitsi etten vieläkään osaa käyttää ompeluasioita, mutta kai sitä väkipakolla oppisi ;) )
Palkka ei siis ilmeisestikään tule koskaan olemaan juttuni, huoh. Fiksuin, minkä löysin, oli kulttuurituottaja. Pääsisi värkkäämään festareita ja muuta jännäpännää, mutta äh... tarkoittaisi sadan miljoonan velkaa kahdessa viikossa, kun järjestäisin kumminkin spesiaalinäyttelyitä pronssivedoksille omasta perseestäni tai jotain muuta yhtä älykästä (kuka hitto olikaan se "taiteilija", joka väänsi jalometallijäljennöksiä julkkisten palleista). Työllistyminen oli kuulemma 80% vuonna 2007, joka nyt ei ole ihmeellisyyksiä viidestätoista, mutta joo... kävi ilmi, että joutuisin muuttamaan hevon perseeseen, eli Mikkeliin tai Savonlinnaan o__o (Voihan Happy Hour ja neljä norsua päälle, paitsi että maailman piristävin juna), joten taidan edelleen miettiä painotekniikkaa& kustannustoimintaa vakavasti :D (joka muuten ei ole niin tyhmä idea, ehkä muutan Homeperseensuolle syömään timanttihyttysiä tai erakoksi Islannin nummille, hah).
Ps. Taiteesta puheenollen, lukekaa tuo minusta ihan hiton hieno! Mutta miksi helvetessä norsuja pohjolassa? Hah! Siperiannorsuja! (mutta niistä toiste :P)
EDITIO: YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄtahtoo teatteritekniikkaa!!!eiHALUUeiHALUUEIHALUUAAARGH!! murs murs omnom

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)