keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Postiluukuttomuuden probleema

Tuijotan irtirevittyä postiluukkuani ja mietin, voiko tuo typerä reikä olla ainoa syy olla ankkuroituna tähän asuntoon?
Kyllä voi.
Toivon todella, että joku typerä työhaastattelu sanoisi:
  • ei, et tarvitse typerää turvallisuuskorttia käyttäessäsi siivouskonetta/johtokäämiä.
Turvallisuuskortteja, joista en ole koskaan kuullutkaan... olisi edes turvamieskortti... varmasti olisi duunia, eikä siihen erillisiä turvakortteja pahemmin tarvita.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Exien anti-ylistys

Voinko vittuuntua yksittäisestä ihmisestä? Kyllä voin! Olen saanut ihastuttavan uutukaisen stalkkerin... yleensä ne eivät haittaa, sillä kyllästyvät kun antaa sellaisten vain olla, mutta tällä kertaa on kyseessä enemmän tai vähemmän mieleltään kipeä eksäni.

En suostunut esimerkiksi facebookissa en suostunut hyväksymään oliota kaverikseni, joten se lisäsi systerini (johon koko seurustelun aikana taisi törmätä kahdesti, ja sanoa hei). Myös mutsini se yritti lisätä, mutta onneksi mamma kysyi ensin minulta.

Ok. ei siinä mitään, jos tyyppi haluaa kontaktia vanhoihin tuttuihinsa jne. mutta oikeasti. Kyseessä on kuitenkin tyyppi, jonka jätin, koska se saattaa soittaa esim. työpaikalle, ja valehdella jotain paskaa, jos ei saa tahtoaan läpi tai keksii omaavansa syyn olla mustasukkainen, eli voi vittu.

Taisipa vähäpää lähetellä sähköposteja kavereilleni, että oikeasti jätin sen, kun tunnustin olevani homo O___o. onneksi kaveripiirini ei kuitenkaan ole ihan ääliötä (vaikka kaikenmaailman jätti-Esat siihen kuuluukin - tajuavat ne meininkini), ja lähinnä tajusivat nauraa asialle... Silti, että tuollainen lisää perheenjäseniäni kaveriksi... pahimillaan siitä seuraa aikamoista paskaa, parhaimmillaan ei mitään

oli miten oli, mutta (etenkin video on merkittävin -not)

YÖKÖTTÄVÄÄ!

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Raunioilta.

Eläimet, joilla on tyhmiä ilmeitä. Mikään ei ole sen hienompaa.

Eilen juotiin rauniolla punaviiniä ja käytiin läpi runoutta. Kaveri oli hankkinut jostain Howlin näköispainoksen (alkuperäiseltä kustantajaltajopa O__o). Oon kade.

Leif Färdinginkin tuotokset oli muka hankkinut, voi murha!

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Geistes und Falteres

Kotini on myös perhosten... ainakin siltä vaikuttaa, sillä niitä on täällä taas. Itseasiassa pitkästä aikaa. Valtion aikana niitä ei ole näkynyt, mutta nyt on. Joskus kun olin ääliö teini-ikäinen (arg, nyt jokainen, joka haluaa antaa Morganin pitää itsearvonsa ikitursona - ainaisena kivitettävänä dorgana ja kakara-ajan ääliöpahiksena, jonka perseily oli johtaa ajoittain pahempiin probleemiin, jättää lukematta! Ties mitä uutteita teeheni on lisätty, kun tällaista tänne kirjoittelen, muttah), niin kuvittelimme silloisen ensirakkauteni kera, että perhonen oli unien hän, joka tuli käymään luonani, kun valvoin silloinkin kaikki yöt maalaillen, jos en yhteiskuntaa räjäyttänyt.

Silloin oli nokkosperhosia. Nyt on yöperhosia, jotka nyt kuitenkin ovat lähinnä kivoja. (kaikkee sitä muistaakin, *menee mutisemaan nurkkaan*)