tiistai 14. huhtikuuta 2009

Tästä ei ole haastetta minulle, vaiko liikaakin?

Valvotun inspiraationtäyteisen yön jälkeinen aamu on ehkä maailman huonoin hetki kirjoittaa blogimerkintä, mutta kirjoitan sen silti:

Olen täynnä tätä kaupunkia. Olen sylkenyt sen katupölyä sisuksistani viimeiset seitsemän vuotta, ja viimeiset viisi Bräntööltä, jossa nyt asun, yliopistolaishelvetissä - elämättömien pikku nilkkien keskellä, joista tulee taloushallinan uuden sukupolven kyrvänimijöitä söpöissä pikkuporvaripiireissään, joissa käydään kahdesti vuodessa aurinkorannoilla käristymässä, pettämässä ja ryyppäämässä kuin rantautuneet valaat (tosin tämä rinnastus loukkaa valaita, niillä on sentään munaa). Lisäksi nämä älykääpiöt eivät edes itse halua sitä, vaan soittavat minulle vaikka keskellä yötä saadakseen kuulla vittuilua ja makupaloja lääkeannostuksiensa väliin jostain tylsistyttävästä kahvilasta, kadunkulmasta, keikasta, matkasta - ja pitävät sitä jonain helveten elämäntäyteisenä ihmeenä!?

Vittu

Tämä on yhtä saamarin piiriä, jossa menneen idiootin tilalle eksyy aina uusi, jonka kaavin jossain keikalla notkuessani baaritiskiltä sammuneena ja taas mennään. Olen luusereiden, vätyksien ja tylsimysten tarttumapiste, halleluja! ...ja seksuaalifriikkien. Minä en vittuunnu hinteistä, lesboista tai transuista, mutta oikeasti! Jos joku tuntee tarvetta kertoa, kuinka hänen intohimonsa on nähdä tappamiensa eläinten eritteitä ja sisälmyksiä kaadettuna lateksipukuihin pukeutuneiden naisten ylle, niin miettiköön kahdesti, ennen kuin avaa turpansa, hitto. Pahoinvointiraja on minullakin.

Minä pidän eläimistä.
Enkä ole ihan niin kusipää, kuin annan ajottain ymmärtää.

Tällä hetkellä olisin helveten onnellinen, jos joku saisi minut uskomaan, ettei minun tarvitse yrittää olla enemmän kuin olen, tai luoda koko maailmaa.

Onnistuisi raapimaan jotain inhimillistä esiin nihilistisen kivipinnan takaa.

Saisi minut rauhoittumaan edes helveten sekunniksi.

torstai 9. huhtikuuta 2009

White Wolf loves you (really'amnfuckin'does)

Roolipelaajat huomatkoon, että DriveThruRPG:llä on taas paras kampanja ikinä päällä! Eli saatpa ladata Exaltedin 2.editionin rulebookin ILMAISEKSI aina 12.4. asti. Parasta supermättöä ikinä! (expaa mm. siitä, kuinka hienosti kuvailet tekemäsi tekemisesi ja ps. aika hiton kikkoihin pystyy puolijumalilla ;) )

muistat vain wwlovesyou -tunnuskoodin

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Ennakkojuttuilu nro viimeinen

Hah, kun käytiin voittamassa pubivisa (neljättä kertaa putkeen, saatiin T-paidat \o/) niin törmäsin samalla kaverin tyttöystävään, jonka sain nakitettua lopulta malliksi viimeistä ennakkotehtävää varten! Homma valmistui tuossa about kahden aikaan yöllä, eli muutamaa tuntia ennen, kuin jutut pitää saada postiin, että ne hyväksytään hakuun, halleluja! Jonain päivänä maailmankaikkeudessa tulen vielä hulluksi tässä tilanteiden ailahtelussa, mutta ei se mitään, se päivä ei ole tänään! (kai)
....

Kaverit muuttaa landelle koiralaumansa kanssa ja ne vähän niin kuin tilailivat minulta läjää taideteoksia olohuoneensa koristukseksi määrittämättä mitään sen tarkemmin. Ei siinä mitään, kiittäköön itseään, raukat, kun saavat seinälle riippumaan möhkäleen, johon on kiinnitetty mm. pinkkejä C-kasetteja ja Dannyn LP-levyjä sotkettuna tekovereen, jee : P

Mutta loppuun tuo kirousta tuottanut kuvasarja, joka on varsin antieeppinen sisällöltään:






Älkää kysykö, parempi niin, hitto. Piti tehdä edes jotakin :D

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Omnom, ötökkää, mm.

Kevään tulon tietää siitä, että saan pyörän kuntoon ja ensimmäisen ötökän kurkkuuni, joka maistuu yhtä pahalta kuin kaikkina edellisinäkin vuosina!! Jeah, hieno fiilis.

Ennakot alkavat olla viimein paremmalla puolella viivaa, ja tänä yönä luulen, että saan tämän osion valmiiksi, joka on paremmin piirretty kuin ensimmäinen, jossa katsottiin nimenomaan värin ja viivan käyttöä, mutta jee. Eiköhän se riitä kuitenkin hyväksytyksi tulemiseen ainakin. Teen uudestaan, jos jää aikaa. (keskiviikkona oltava postissa ehtiäkseen perille). Tiistaina ottanen valokuvat, ellen huomenna saa kameraa käännetyksi jostakin. Nekin on pääosin suunniteltu. Huomenna ostan vielä joitain juttuja, joilla saan viimeisteltyä tämän toisen tehtävän ja muutaman rekvisiitan viimeiseen (jumalattomasti harsoa ja jotain, josta kehittelen kaukoputken, ehkä. Toivottavasti osaan ideoida paremmin isoäitikuvan. Tungen kaiken näytille, kun valmistuu).

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Marsu raukka

Hmm, himmeä sähellys Last.fm:n toimimaan-saamisessa! Hiki melkein, mutta nyt toimii... ainakin melkein... sen mielestä Dave Lindholm on minulle varsin suositeltava artisti o_O ei ole, jos saan sanoa (en ilmeisesti saa).
Sitten varsinaiseen tragediaan:

Viimeinen kissankäpäläpensselini näyttää raiskatulta marsulta! Kauheassa kiireessä päivällä unohdin sen pesemättä väärinpäin (kuinka helvetessä!?) astiaan ja nyt yritin pelastaa sen ja se räjähti. Ei siinä muuten mitään, se oli jo valmiiksi paska ja pitää ostaa uusi, mutta kun ylimääräistä rahastusta ei ole ja ennakot pitäisi olla viimeistään ensi torstaina Tampereen päässä, niin murhaaaah!
.....
Hmm, ensin uutisessa mainittiin, että 12 kuoli ammuskelussa Yhdysvalloissa. Nyt kuolleet lisääntyvät yksi kerrallaan. 14 on tämän hetken lukema. Amerikkalaisia vähemmän okei, mutta... En viitsi olla noin kusipää. Rauha heille.