Näyttelypainotteista festivaalimarraskuuta

Olen aivan innoissani, sillä Vaasan nykytaiteen museossa, Kuntsissa, on parhaillaan menossa näyttely, jossa on esillä rehellisesti huonoa taidetta. Epämääräisiä läheslaadukkaita melkeinmuotokuvia Kekkosen ajan politiikoista. Idea on esitellä suuntausta, joka oli ja onneksi ei ole enää. Kuulostaako masentavalta ja mitäänsanomattomalta? Sitä se on. En tiedä, vaivaako minua jokin mentaalimasokismi (enkö keksinytkin kivan sanan), mutta tällaista olen kyllä kaivannut.

WildLife -luontoelokuvafestivaali lähtee myös pyörimään syksyn kunniaksi. Hankkiuduin jälleen hommiin sinne, ilmeisesti taltioimaan, pyörittämään elokuvia ja puhumaan kielillä. Aina yhtä viihdyttävää. Pari viime kertaa on mennyt täysin ohi, kun olen ollut väkertämässä jotakin, esim. siivouskoneella ajoa, kaupungin juhlavuoden taltiointia sekä ryöninyt itäsuomen pusikkoja (soita).

Loppuun heitän kysymyksen, kuinka monta pannullista kahvia voi epäonnistua putkeen?
(vastaus: toivottavasti ei enää kovin montaa)

Bloody moods? borin'

Syksy on mitä hienoin aika valaa itsensä kyllästyneisyyteen. Itse en ole kauheasti syysmasennuksesta kärvistyvää tyyppiä, mutta ihmiset alkavat usein kallottaa. On jännä saada kännykkäänsä viestejä jotka kuuluu jotakuinkin näin (yksi esimerkki, suora lainaus):
"Olen saapunut nyt elämässäni pisteeseen, josta en enää itse selviä. Kaipaan apuasi, rukoile puolestani"

Tällaista materiaalia siis ihmiseltä, josta en ole oikeasti kuullut mitään yli puoleen vuoteen. Kerran käynyt ohimennen kahvilassa. Hienoa. Jos itse en jaksa jatkuvasti inistä jokaisesta ylisuuresta laskusta tai muistutuslaskukirjeestä, niin se ei tarkoita, että en niitä saisi ja sen kaiken voi oksentaa niskaani. Ja mitä jumalaa minä hänelle rukoilen? sitäkään en tiedä.

Väillä on väsyttävää olla se tyyppi, joka säätää jännää ja heiluu ja jolle nyt voi avautua kun sillä on aina kivaa. Paskat. Toivon minäkin, että joku kävisi välillä ihan kääntymässä ja sanomassa "Tänään oli hyvä päivä" vaatimatta mitään. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, joten voipi tässä yhtä hyvin uida takaisin vanhaan perjaatteeseen:

My favored drink? Broked relationships and bleeding hearts with a little tip of misery.

Lokakuuhun? okei

Asettuminen lokakuuhun oli takapihallanikin viimein asettuminen syksyyn. Vaahtera tajusi viimein muuttua keltaiseksi ja tekikin sen sitten kerralla.

Lauantaina asuntoni valtasi kamera pin up -malleineen. Kammioni on kuulemma tarpeeksi rappioromanttinen, mitä sillä sitten tarkoittivatkaan. Ilmeisesti myös olivat taulustostani kiinnostuneita, joka ei ole lainkaan huono asia. Ehkä ei tarvitsekaan seurata suurta suunnitelmaani viihtyä kaksi kuukautta Vaasassa säästellen rahoja... Tietäisi nimittäin ylimääräisiä satasia & kehystysjuttuja, joka taas tarkoittaisi näyttelyn julkistamista, joka taas (toivottavasti) tarkoittaisi hieman lisää rahaa... Onneksi maalaustyylilläni on omat rakastajansa.

Olen kirjoittanutkin. Yritin tehdä novellia, mutta tulikin proosaruno. Arrgh. Ehkä jätän proosan niille, joilla on sille jotain sisäistämiskykyä, mutta välillä pitää koettaa.

Näen paljon vanhoja tuttujani nykyään. Joitain on mukava nähdä, mutta esim. baarissa tavatessa huomaa, että osa ei ole muuntunut yläasteen jälkeen minnekään ja toimivat edelleenkin kuin järkijätöt. Aivan kuin mitään ei voisi tehdä olematta umpihumalassa.

Muistan myös syödä.