Näyttelypainotteista festivaalimarraskuuta

Olen aivan innoissani, sillä Vaasan nykytaiteen museossa, Kuntsissa, on parhaillaan menossa näyttely, jossa on esillä rehellisesti huonoa taidetta. Epämääräisiä läheslaadukkaita melkeinmuotokuvia Kekkosen ajan politiikoista. Idea on esitellä suuntausta, joka oli ja onneksi ei ole enää. Kuulostaako masentavalta ja mitäänsanomattomalta? Sitä se on. En tiedä, vaivaako minua jokin mentaalimasokismi (enkö keksinytkin kivan sanan), mutta tällaista olen kyllä kaivannut.

WildLife -luontoelokuvafestivaali lähtee myös pyörimään syksyn kunniaksi. Hankkiuduin jälleen hommiin sinne, ilmeisesti taltioimaan, pyörittämään elokuvia ja puhumaan kielillä. Aina yhtä viihdyttävää. Pari viime kertaa on mennyt täysin ohi, kun olen ollut väkertämässä jotakin, esim. siivouskoneella ajoa, kaupungin juhlavuoden taltiointia sekä ryöninyt itäsuomen pusikkoja (soita).

Loppuun heitän kysymyksen, kuinka monta pannullista kahvia voi epäonnistua putkeen?
(vastaus: toivottavasti ei enää kovin montaa)

paluu kuusenjuureen

Jeah, inttiin paluu on suhteellisen blues... sairasloma on ollut paikallaan. hellurei. nosti kevään maalaussaldon yhteen. Aloitin myös toisen... toivottavasti ennen kesäkuuta valmistuu. Muutenkin tuotannon määrä ollut intin aikana naurettavaa, arg. vuodessa on kyllä puolet liikaa. Hittoon nopeat innostumiset asioista. Ne ovat aina tuottaneet vain ongelmia.

Anyways, viimeistä yötä on ehkä siisteintä (kun näköjään itsekseni tämän vietän) tuhlata koleimpien leffakohtausten parissa! Tämä siis tarkoittaa, että tähän on nyt linkitettävä ikuinen suosikkielokuvakohtaukseni ikinä:


Opin myös jotain hienoa! Chunkin expressin itse mimmi on myös kiinalainen musiikkikasvo. Jonkin sortin Kanto-pop tähti ja laulaa hassusti tunnettuja biisejä. Nätti se on kuin mikä, mutta musiikki ei nyt oikein kiehdo, vai mitä sanotte tästä? (hämy video sinänsä. Suht yllättävä ihmisiä syövä peili esim, wtf):

On vuosi1903, ja elokuva oli...

En ole vielä päässyt näkemään Burtonin Liisaa ihmemaassa. Onneksi Carrollsia on kuitenkin filmatisoitu aika kiitettävän monta kertaa... Täten siis asetan näytteille jotain varsin upeaa, nimittäin ensimmäisen filmatisoinnin ko. tarinasta! Tässä siis vuodelta 1903:



Tässä mykkiksessä vastaa tällä kertaa musiikista Lacrimosan Seele in Not varsin loppuunmyydyltä Clamorilta. Laittakaa äänet pois, jos tahdotte katsoa autenttisena. Itse kaipasin jotain lisäilyä, ja koska musiikkilähteenä nyt on ainoastaan ne levyt, joita kannan mukanani, oli valitseminen hieman rajattua, mutta! Siinä tuo on.
Rakastakaa sitä niin kuin minäkin.