Raunioilta.

Eläimet, joilla on tyhmiä ilmeitä. Mikään ei ole sen hienompaa.

Eilen juotiin rauniolla punaviiniä ja käytiin läpi runoutta. Kaveri oli hankkinut jostain Howlin näköispainoksen (alkuperäiseltä kustantajaltajopa O__o). Oon kade.

Leif Färdinginkin tuotokset oli muka hankkinut, voi murha!

Heinäkuussa ulostan sanoja

Noniin. Tämä laite on päättänyt, että luen jotain Sirpan Seepra -blogia... EN VITUSSA LUE MITÄÄN SIRPAN SEEPRA NIMISEN KNÄÄPIÖN BLOGIA!!! näin... ja sitten iisimpiin uutisiin:

Kaikilla on krapula, eikä kukaan lähde minun kanssani minnekään vaan kärsivät kotona. Asunto (yritin kirjoittaa tähän koti, mutta on asunut viimeisestä parista vuodesta ehkä 45% ajasta täällä, niin on vähän hankalaa) taas on täynnä luonnosvuoria niin runo- kuin kuvataidepuolellakin. Niiden keskellä on hieman hankala rentoutua, kun kokoajan jokin osuu puolivahingossa käteen ja mietin, mitä sille pitäisi tehdä, paah.

Joka tapauksessa... uusi runosarja on rantautumassa todellisuuden rannikoille... tulen tunkemaan sen kuvituksensa kera internetin maailmaan... heinäkuussa odottakaa.

Vsa - Tre -Tku ja takas

Olen palannut Vaasaan. Masentavaa ahtautua taas näihin kortteleihin tietäen, että huomenna paluu teh Mäntykaupunkiin - Kajaaniin... Reissuni oli kuitenkin äärimmäisen viihdyttävä. Oli maukasta hailuilla pitkin Treen katuja ja maistella eksyen asuinalueita joille, noh, ei ennen ole eksynyt. Ne lehmät asuinkortteleiden väleissä ovat kyllä äärimmäisen viihdyttäviä. Citylehmiä... pumppaakohan ne bensaa.

Pääsykoe ei mennyt ihan niin kuin halusin, sillä myöhästyin vähän liian pirullisesti. Älä suunnista GoogleMapsin avulla on sääntö nro 1 kaupungeissa, joita ei täysin muista.

Loppuviikosta Turku oli kyllä varsin onnistunut. Rakastan sen Miljöötä, ja vaikka kaikki nurkat tursuavatkin hippihemmoja, olivat ne silti tosi kivoja hippihemmoja. Pidin heistä kyllä vaikka usein moisia möllejä hieman vitsillä dissailenkin... Viivi ja runokeikka ja lopun jamit. Tosi hienoutta. Ajattelin koko illan, että mitä hittoa nämä jamit tulevat mieleen. Tänään junassa keksin sen!! Jos kukaan muistaa/oli tilitykseni uhri, kun hukkasin laukkuni luonnoksineen hautausmaalle? Siellä oli käsikirjoitus nimeltä Kuutamo Café. Kuutamo Café:ssa oli tämäntyylinen kohtaus. Yökahvilan runokohtaus muuttuu uskomattomiksi jameiksi keskellä yötä nukkuvassa korttelissa ja tyypit tanssii ympäri aluetta. Hupaisa yhteissattuma.

uutta levyäkin tuli ostettua. Jotain siltä:

Joku runokin syntyi... ei suoranaisesti Turusta, mutta Turussa kun tiistaina pääsykoepäivänä jäi yllättäen jumahtamisaikaa:

Tänä aamuna se oli kahvi
joka asettui käteeni, Take away
ja varastettujen vertausten luettelo
kun Aurajoki
kuljetti muovisia esineitä merellepäin
Niin kuhisi tekemättömyyteni
uskomattomalla sykkeellä
kesäpäivän pysähtyneisyyttä

Runo jatkuukin, mutta nyt, tätä kirjoittaessani, päätin, että loppu on kyllä perseestä. Jääköön tuo säe kuitenkin tuohon, sillä en jaksa sitä kummata.

Äänirunoja II

Edellisestä erästä on hetki ehtinyt vierähtää aikaa. Ongelmana on ollut lähinnä mikrofonittomuus, sillä kunnollisimmat ja parhaat äänitysvehkeet, jotka tiedän ja joihin olen yrittänyt päästä käsiksi, kuuluvat eräälle lievästi sanottuna epävakaalle ja ärsyttävälle hyypiölle, joten asia ei ole ottanut onnistuakseen. Tässä siis huonompilaatuisena, mutta nauhoitettuna joitain:


Me kaikki olemme eksyneet valojen mereen:



Merkittyjä jälkiä:



Oikeutemme on kuolla valitsemallamme tiellä:



Musta kaupunki:



Moottorit:

Kylmä kaupunkiblues - viimein!

Kirjoitetaan nuo ihanat sanat tännekin: Kylmä kaupunkiblues on valmis! Projektiin meni yhteensä nuo kirotut kaksi vuotta, vaikka pidempiä taukoja oli useampikin välissä. Aktiivista paneutumista oli ehkä hieman päälle vuosi... Yhteensä tällä lähemmäs kahdella vuodella syntyi toista sataa runoa, joista ison osan tosin purin lopulta paloihin säästäen Darlingit ja kooten niistä uusia kokonaisuuksia. Minun kai kuuluisi olla tyytyväinen, mutta kirjoitin tuon sen verran loppuun, etten tosiaankaan jaksa hehkutella oikeasti ainakaan pariin kuukauteen. Sitä paitsi seuraavat suunnitelmat jo röyhyävät kallon alaisessa paineessa (hemmetin intti, kovin tiellä nyt).

Hain myös töitä kalaravintolasta. Vaasassa ei ollut mitään järkevää tarjolla, joten katselin huvin vuoksi Savonlinnasta ja siellähän se komeili! Ainakin yhtä hölmö paikka, kuin mikään Vaasassa. Sopii loistavasti, eikä tarvitse pukeutua mihinkään ABC:n oransseihin tai muuhun typerään (onneksi Suomessa ei käytetä hampurilaislakkeja).

Armeijaa on nyt yli 200 päivää takana. Nolla lähestyy ja kevätkin saapuu... Toisaalta kevät puoli vuodesta on uskomattomat rasittavaa aikaa olla intissä. Jatkuvasti uskomaton lähdön tarve!

Jotain nyt

Sitten muihin uutisiin.

Kylmä kaupunkiblues etsii jälleen tulostinta. Järjestelyä vaille valmis oikeastaan. Muutama koneella oleva runo saattaa korvata muutaman tekstissä olevan, mutta tahdon tulostaa ensin, ennen kuin teen lopullisen päätöksen. Aivoni käsittelevät helpommin paperia kuin sähkönäyttöä.

Vaasassa, kaiketi

Vaasassa. Kaikkea sitä. Vielä kun saan houkuteltua mamán palauttamaan Knäckebrödin. Oli napannut sen kissanloukulla välikatosta.

Matkaa en jaksa tässä uudelleenkirjoittaa koska siinä olisi paljon sanoja. Lukijat saavat nauttia sen sijaan Turkurunosta:

400-vuotinen kivinen hemafrodiitti

Asfaltti riiputtaa
historian lihaa
ja kaikessa suojelukohteen leima
naakkojen
persuksiin sitä sentään vielä kukaan painanut,
lintujenko
paska ei linnaa valkoiseksi kalkinnut?
siinä meni viimeinen lapsuuden usko

Kadut
sentään tältä vuosituhannelta &
niin kuumia että
munia paistaisi

Siksi en istukaan
vaan kävelen kantapäissä
vesikellojen kilinää ja nenää
viihdyttää hurmaava
kaupunkipuiden tuoksu kuin
paikallinen politiikka ja
yleisöään kauhistuttavat
taidenäyttelyt
joissa usvalapset
katselenevat haikeasti merelle
kauaksi ruiskukille
osoitetuista parkkihalleista
______________________


Eilen viihdytin itseäni painumalla D.O.Miin ja hukkasin puhelimeni, hienoa. Ennätin tutustua joihinkin Ukista saapuneisiin road trippailijoihin ja viihdyttyvyys oli taattua. Kiipesin puuhun, enkä jaksanut tulla alas. Joku EskoSankari päätti kiivetä seuraani, mutta lipesi ja putosi kaupungin saastaisimpaan lampeen sinilevän ja saasteiden sekaan. Söpöä.

EskoSankari 2 koetti pelastaa EskoSankari 1:n haisukuolemalta, mutta lipesi ja putosi ensimmäisen seuraksi. Puusta oli hauska seurailla. Onnistuivat lopulta pääsemään ylös ja minä alas ja kehitimme jostain yöpaikan. Loistoretki. Nytpä tiedän, missä nukun, jos jostain hiton syystä eksyn joskus Ukiin (missä lieneekään on). Esineiden hukkailun voisin tosin lopettaa.

HC-punk äänikirja ja muita projekteja

Bloginpitämiseeni on iskenyt pieni laiskuus, mutta ei se mitään. Mennään uusimpiin projekteihin:

HC-punk äänikirja. Se on hienoin, kaunein ja jumalaisin. Se syntyi skumpan ja markettioluen voimalla hovioikeuden rannassa. Oikeastaan se ei ollut edes synnyttämäni, vaan se tartutettiin minuun. Kertojaäänestäni kerrankin jotain hyötyäkin. Se muistettiin, ja minut signattiin mukaan. Hoidan proosan, lukemisen ja ainakin osan kuvituksesta. Jätkät hoitelee musiikkipuolen. Ehkä vielä äänitetään koko hoito yhdessä alikulussa, jossa oli teininä tapana juoda piilossa oluitaan.

Uusi äänirunosatsikin on tulossa. Kylmä kaupunkibluesin epäonnistuttua piti takertua uusiin tuuliin ja nyt kehittyy Väsähtäneen vaginan vaseliinikosteus ja Lyyrisen vitutuksen oireet. Äänikokoelmat tulenee molemmista jne. Ehkä jonkinlaista taustajuttuiluakin jaksaa rakennella tällä kertaa.

Kaikki palaa taas kovin tuttuihin uomiinsa. Projekteja syntyy ja ne etenee, sormet liimautuu bassoon ja viiniä on. Ruokaakin. Eilen tuli kotiovelle kavereiden tuomana avustuspaketti. Rocks.

Pinkit aurinkolasit

Hah, löysin kirpputorilta eurolla pinkit aurinkolasit (okei, ruusunpunaiset) enkä voinut jättää niitä yksinäisyyden häpeään, vaan haalin omakseni ja nyt aiheutan pahennusta kulkemalla ne päässä pitkin keväisiä katuja, se on varsin hauskaa.
....

Tutussa kynässä tuttu sointi
raavustuu paperille päivän syömää sävelkirjoa
Se
mitä Minä soitan:
1. Kahvilaneidin herkullinen mekko
2. Kuinka ilmassa kevyt sateen kosketus
3. Liukuporrasmaiden, nainen
joka tervehtii kuin kissa
vastaan
kuin kissa
vaikka emme muuten tunne

Miksi tuntisimme?
Nimet ovat vain
tekaistuja
pintoja ihmisyyden yllä.

Mahtukoon tuohon vaikka koko eilispäivä, tosin soosasin muuallakin, mutta tuo oli paras runo, jonka yhdestäkään eilispäivän sattumuksesta kirjoitin, muut ovat liian huonoja tähän ahdettaviksi :P
....

Lilabror päätti täyttää tänään 17 vuotta ja se tarkoittaa kakkua ja kahvia (omnom) tosin jostain hiton syystä minut rahdattiin mamoskalle jo aamusta ja olen jo joutunut juomaan norsukuormallisen kahvia (ja saamaan lievää sydämentykytystä) ihan pysyäkseni hereillä.
....

Sitten musiikkiasiaan, nimittäin Lacrimosan uuteen levyyn!! Woo,jee jne.

Lacrimosa - Die Sehnsucht in mir

/\ kuunnelkaa sieltä sinkkulohkaisua. Itse levy ulostuu 9.5. Siihen asti käristyskärsimys ja odotus.

Artista? kuka helvetti niin väitti?Aivotatuointi?ENNÄÄ!

Minut on asetettu taidealakurssille ja nyt ruma pärstäin kummittelee siellä. Tahtovat ilmeisesti väkisin minusta rahattoman laitakatulaisen, mutta mikäs siinä!

Luokka on helvetenmoinen jännäseos, ja sieltä löytyy porukkaa joka lähtöön. On piirtäjää, kirjoittajaa, videotaitajaa, epämääräisyyttä ja kotiäitejä, joka ilmoitti vahvuuksiseen (joita ei meinannut sadan vuoden kuristamisen uhallakaan löytää) mm. imuroinnin ja "olen aika hyvä kuskaamaan lapsia". Siinä sitten taidealan sankari.

Mukana on myös Irakin kansallisteatterin entinen suurnäytelmien ohjaaja ja Apuraha elokuvatuottaja, ts. ihan helvetenmoisia ammattilaisia, jotka nyt on vain pistetty tuonne haisemaan, kun tällä hetkellä ei ole projekteja.

En oikeasti ymmärrä, mitä helvettiä teen väärin, mutta nuo saatanan työnhakuperseet päättävät ikuisesti ja aina ikuisesti, että minusta tulee laulaja, jolle on uhrattu hakurumuuden KAKSI ensimmäistä sijaa, sitten olen kuvataiteilija, sitten kirjailija, sitten ÄIDINKIELENOPETTAJA O.o tulisi murhattuja lapsia. Mutta joo, nuo alkupäät on ihan typeriä, sillä mistä helvetistä ne voi edes ehdottaa tuollaista, sillä joku täysin laulutaidoton (minä lähes) voi saada tuollaisen tuloksen ja älynväläyksen, että hitto, alan laulajaksi! ja sukeltaa sitten täysillä unelmaansa ja johonkin kirottuihin idolskisoihin o.o On se hienoa...

Blöö, nyt minun pitäisi keksiä, mitä tahdon olla. Huomenna on joku haastelujuttu. Tuo yksi pitäisi olla täytettynä ja olen tehnyt sitä koko päivän ja puolet on vielä keksen, hmm.

Hmm, ja joo. Uusi runokokoelma on suunnitteilla. Kirveellä veistetyt sydämet on vahvoilla sijoilla tulevasta. Tiedossa siis kulmikasta ja rosoista rakkaustarinaa.Rakkaudesta on vaikea kirjoittaa HYVIN paskaa on maailmansivut täynnä. On mukava haastaa itseään.

Sanatus valmistus

Kirjoitetaan nyt tännekin, kun kaikkialle muualle on jo jotain nakutettu! Eli siis, jos on olemassa joku, joka ei ole vielä selville saanut, että Kylmä kaupunkiblues on lopullisoitunut, nyt tietää hänkin. Tämä ihmeellisyys tapahtui yhden aikaan aamuyöstä ja Emlin suosiollisella avustuksella myös ulossaatettiin pienen kirjekuorietsinnän (ja Morganiuksen tekstinkäsittelykyvyttömyyden) jälkeen.

Tuhat kiloa sementtiä taisi pudota kalloni laelta ja liikkuvuuden kepeys näkynee olemassaolossain. Huoh, kyllä siinä duunia riittikin, tosin loppua voisin vielä hinkata, mutta hooh. Ensin vähän taukoa. Tajusin myös, että siellä on kirjoitusvirhe... mahtava ranskantaitoni on ajoittain itkettävää... Siellä piti lukea Les Mémoires Blessées, nyt lukee Mémoires Les Blessées. Ottakoon siitä selvän, kuka haluaa. Toivottavasti tuomaristossa ei ole kauheasti ranskantaitoisia O.o

Nyt lähtee käyntiin hanke Kirveellä veistetyt sydämet. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt voin siivota kämppäni. Tekee ihan hyvää.

Juon bluesini kylmennetystä lasista

Otsikkona on lause, jota olen tuijottanut viimeiset viisi tuntia. Haluan käyttää sen, mutta en saa sen ympärille lihaa, PLÄÄH. En ole myöskään vielä ymmärtänyt, ettei saman ysärilevyn kuuntelu viittä kertaa putkeen tuota välttämättä inspiraatiota vaan räjäyttää sen rippeetkin, muttah!

Kun vein kirpputorille tavaraa (olen vihdoinkin saanut aikaiseksi ottaa kirpparipöydän!) niin selaillessani tavarapaljoutta löysin Cardigansin Gran Turismon ja meinasin saada sydänkohtauksen, sillä se oli kakara-ajan yksi kuunnelluimpia mahtavuuksia. Nyt olen aivan taivaissa sen kanssa ja kuuntelen sitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja kohta varmaan kalloni hajoaa sillä muistan nämä biisit yhä lähes ulkoa :P

Hah, viikonloppu meni mammalla ja sekoitin siellä ihmiskunnalle pinkkejä drinkkejä, jotka menivät rumuudestaan huolimatta kiitettävästi alas. Kehitin myös hienon uuden juoman mahtilistalleni:

RÄJÄHTÄVÄSYDÄN (SHOTTI)

• 2cl kylmää absinttia
• 2cl kylmää punaista Curacaota
• tabascoa

absintti ja Curacao sekoitetaan, kaadetaan kylmennettyyn lasiin ja päälle tabascoa.

RÄJÄHTÄVÄSYDÄM (COCTAIL):

• sinisiä jääpaloja (Curacao)
• kylmää absinttia
• kylmää punaista curacaota
• 1/2 veriappelsiinin mehut

Jäädytä sinisestä Curacaosta jääpaloja (ne ps. sulavat melko nopeasti, sulaessaan antaa juomalle lilan sävyn) purista veriappelsiinin mehut siivilän läpi lasiin, kaada päälle kylmä Curacao ja absintti, sekoita, lisää jääpalat.

Että sellaista. Ärsyttää tosin, kun kittasin kaverin jägermaisterit... ei olisi pitänyt, epäkohteliasta.

Nyt pitäisi jaksaa mennä töihin piipahtamaan. Pitää editoida pari pätkää, sen jälkää murhata lisää kalloaan Kylmä kaupunkibluesilla.

Hmm, hukkasin taitavuudessani tietokoneeni viime sunnuntaina. Olen paikantanut sen, mutta sitä hakemaan pitäisi kävellä kymmenen kilometriä, eikä oikein iske. Pääsen paikalle ENSI sunnuntaina, joten tulee täysi viikko koneetta (okei, huijaan. Käyn tämän kirjoittamassa kirjastolla).

Tästä johtuen olen saanut asioita aikaan aika helvetesti. Kiitettävä määrä romaaneja on kulunut näissä käsissä, ja jokunen varsin pätevä runo on vääntynyt muistikirjan sivuille... varamuistikirjan, sillä MOLEMMAT varsinaiset katosivat tietokoneen mukana. Samassa laukussa oli myös luonnoslehtiö ja kymmenisen arkkia laadukasta paperia (itseasiassa ainoat arkkini laadukasta paperia), joten kopiopaperitöitä tässä tehdään kun tyhjiä kankaitakaan ei enää ole.

Tämä kopiopaperityöskentely on ollut minulle jotakuinkin hyvästä, sillä en ole voinut tehdä mitään tosissani, ja olo on kuin lomalla. Paniikki iskenee ensi sunnuntaina, sillä silloin on kolme päivää aikaa saada Kylmä kaupunkiblues valmiiksi, ja muistan, että lauantaiyönä kirosin sanallista paskuuttani, sillä en yltänyt monessakaan sfääreihin, joihin kaipailin. Korjailtavaa siis vielä on ja kuvitusta ilman jäänee Kylmis, mutta enköhän hengissä selviydy.

Tietokoneenkäyttöni taitaa vähentyä myös koneen kotiinpaluun jälkeen, sillä tämä tietotekniikatta heiluminen on varsin vapahduttavaa. En ole ollut pitkään aikaan jaksavainen vaappumisessa kaupunginviivan ulkolaidoille, mutta nyt sekin tapahtui. Harmi, kun en enää polta. Se sammalkivi, käkkyräpuut ja ulappa vaatisivat sen. Muistorikas paikka, siellä on aina mahtia käydä.

Pidemmällekin olisin tahtonut, mutta työkeikkoja on pitkästä aikaa eteeni langennut, ts. rahaa on jälleen tienattavissa. Se estää talvimakuupussin kainaloon nappaamisen, mutta hyvä on näinkin. Tukikohta on kätevä pitää alla, ja se pysyy rahalla. Minuakin tullaan kuvaamaan yhdelle keikalle Seinäjoelta. Tyypit ovat korkeammalle koulutettuja, ja niillä on paremmat kamat mutta he kuvaavat minun työskentelyäni ja tekevät siitä toimittajantyöjuttua jonain harjoittelujuttuna. Minulle tämä on okei, sillä tykkään olla kuvassa, mutta huvittavaa on, että olen perjaatteessa epäpätevä työhön, jota teen, ja johon he olisivat päteviä. Mukana meidän päästä on myös kirjoittava ja valokuvaaja jotka sentään ovat päteviä.

Eipä tässä muuta, sillä kirjastossa olen, ja seuraavat kaipaavat koneelle. Kirjoittanen jotain järjellisempää (kuten valitan kirjoittajapaskuuttani :P) taas, kun oman muruisen näppämistöntapaisen eteeni saan, mutta siihen asti näillä eväillä.

Haiku

Kaupungista aina lähden - kaupunkiin
aina palaan
En ole nähnyt
koivukujan kasvavan saati
tuntenut lehmää nimeltä.

Siitä en sentään tragediaa saa,
mutta asfalttipölyyn kyllästynyt olen
dollarihymyyn, pikkutakkilapsiin
jotka nokka pystyssä astelevat
natisevia katuja

Kaipaan johonkin
jossa muuta kuin melankolinen meri olisi
kohiseva koski
ja järveä
johon kadottaa

__________________________________________

Kaupunkiin kyllästyminen on tauti, joka minuun nykyään yhä useammin iskee. Ihminen, joka on 20 kertaa muuttanut 21 ensimmäisen elinvuotensa aikana, ei oikein osaa jämähtää yhteen rakennukseen pitkään... lisäksi olen kilometrien mies ja kaipaan liikkumista, tämä materia sitoo minua.

Vaarallista on, jos ehdin pysähtyä ajattelemaan, ja nyt olen sen tehnyt! Kaipaan, hitto vie, muutosta, la clameur du silence. Ihmismassat, autot, hektisyyden betonitemppelit, ne kaikki kyllästyttävät minua, niin pateettista, niin merkityksetöntä, sielutonta.

Haluan jonnekin, missä ajattomuus, puut, saasteettomuus, pohjola. Aina, kun nousen pohjoisen tielle, tunnen olevani matkalla kotiin. Minä rakastan Lumijokea, Vahvalaa. Siellä aika on pysähtynyt keltaiseen ruohonkorteen; taivaalle, jolla haukat ja pilvenhattarat. Tielle on viisi kilometriä, sitä ympäröivät niityt ja metsät, joissa elämää, eläinten jälkiä. Kesällä paikka on täynnä hentoa keltakukkaa ja sinikelloa, meren tuulia, joen kohinaa. Olen rakastunut siihen paikkaan, mikäli koskaan päädyn Liminkaan (siellä on se opisto) muuttaisin sinne, mutta sukulaiset, riitelevät sukulaiset!

Mummi on viimeinen elossa oleva Vahvalalainen ja hän on yli 90 ja vanhainkodissa (Martta oli toiseksiviimeinen, haudattiin marraskuussa, sillä matkalla kirjoitin kylmänhäiveen kun mummi kysyi, missä Martta on, sanomani: mennyt kotiin). Sukulaiset repivät toisensa verille päättäessään, kuka purkaa tilan, kuka saa maat, eikä siellä voi asua. Ihmiset ovat hulluja omistamisen vimmassaan.

Tahdon jonnekin, jossa turvekattoinen maja, erämaa ja vesi, sisämaan vesi ja ajatus matkasta merelle. Meren rannalla olen aina asunut, ja vaikka sitä rakastan, niin mieluummin kaipaan. Meri ei koskaan päästä minua mihinkään, meri on viimeinen aava, maailman loputtomuuden vertauskuva, sen ikävä riittäisi minulle nyt.

Ottaisin mukaani kissan (ja liean), nokikeittimet, ruokaa, kahvia, nukkumakamppeet, vaadittavat vaatteet ynnä muut tarpeelliset ja kirjoittamisvälineet, joka pahuksen muistikirjani! Haluaisin myös maalausvärkit ja vanhan mekaanisen kirjoituskoneen.

Voisin tutustua johonkin lähiseudun toiseen erakkoon, siinä se. Joisin välillä kerallaan kahvit vailla sen erityisempää keskustelua, ehkä vain hiljaisuutta, toivottavasti hän olisi siinä yhtä hyvä kuin paappani... Ihmisiä voisin pyytää pidemmälle vierailulle pariin kertaan ja tyytyä siihen, sitten taas olla ja tehdä asioita. Vaeltamislupa olisi!

Plöh, en minä sitä ikuisesti haluaisi, ehkä pari vuotta, ja sitten katsoisi uudelleen. Ehkä jään armeijaan töihin. Rajavartijana olisi ihan kova olla.

ÖMBRÖÖÖÖÖH!

Minulla on NÄLKÄ! NÄLKÄ NÄLKÄ NÄLKÄ!!!! Eikä minulla ole ruokaa (karjalanpiirakkani olivat vanhoja ;___; jääkaappini on täynnä VANHAA!!) eikä rahaa, eikä mitään paitsi kuolemanflunssa puhelimestakin loppuu saldo ja kämppä lähtee eikä töitä tullut ja nukuin taas pommiin enkä voi liikkua kun on FLUNSSA!!! Kuumetta, päänsärkyä, tautisia lihaksia ja NÄLKÄ!!! Tahdon ruokaa, paljon ruokaa, lihaa, makkaraa, leipää, mitä tahansa vaikka kaalia jos niikseen tulee! FRITEERATTUA KAALIA! Minulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa ja maalata, enkä jaksaisi, mutta on pakko sillä muuten ajattelen vain flunssaa ja Kylmä kaupunkibluesista on kolme ensimmäistä osaa valmiit, ne saa lukea ja kertoa, pitääkö ne tappaa vaiko jee ja nyt kirjoitan lisää ja MINULLA ON NÄLKÄ muumivisassakin olin Nuuskamuikkunen vaikken edes nuuskaa ja ainoa villapaitani on kirkkaanpunainen!