Tape me

On asioita, joista on puhuttava vain kuvin. Niihin kuuluvat mm. muovitetut ruumiinosat:


































































































































...ja koska olemme teipatut, emme voi puhua enempää.

Paluu

Ottakaapa ensin taustamusiikkia:
Lacrimosa - Einsamkeit
Älkääkä antako nimen häiritä. Se on yksinkertaisesti hyvä biisi eikä tulossa ole masisteluviestiä. Tuo on ollut hyyvin kovassa soitossa viimeaikoina, mutta sitten itse asiaan:

Jälleen asunnolla. On ihanaa huomata, kuinka Knäckebröd arvostaa olemassaoloani sillä olemassaolottomuuteni tuottaa intressanttia kissanpissalampea puhtaille pyykeille, pyykkikassille ja kirjekuorille... Nojaa, johdot säilyivät ja pyykkäily toimittuu siihen verrattuna suhteellisen yksinkertaisesti.

Miitissä viihdyynnyin, sillä seurani oli varsin arvostettavaa ja intressanttia. Kovin usein ei tule mietittyä, onko enemmänkin sokea kuin opaskoira, greatful ja upeaa.

Kotikaupungin asemaporteilla onnistuin aiheuttamaan lievää hämminkiä, sillä ilmeisesti kovin matkustelematon friidu etsi hätäpäissään jotain kaveriaan, jonka kanssa oli saapunut, ja käveli päin nyrkkiäni... hittovie! Luulin, että tuollaista tapahtuu vain Tenavissa... Ihan hupaisa tilanne silti. Onneksi ei kolauttanut kovin kovaa, mutta ainakin rauhoittui, toimivaa.

Kaiva kaivinkone perseestäsi ja syö saippuaa

Olipa kerran Batman, joka poltti muistiinpanonsa, eikä ollut enää Batman vaan Jokeri ja imuroi kissan. Nojoo, tuossa se vielä makaa läskinä ja syö housujani, mutta ei siinä mitään, se on sen tapa, tai jotakin. Kynttilät olen kuitenkin siirtänyt sivuun ja yritän kehitellä käden ulottuville mukavia muistikirjapinoja, ettei tarvitse tyytyä kuittien kääntöpuoliin, niille kun pakkaa käydä huonosti ja nahkakantista muistikirjaa ei ole lainkaan yhtä mielyttäväntuoksuista polttaa (dunkkaa poltetulle tukalle ja rasvalle, koettakaa hyvät ihmiset, koettakaa, sitäpaitsi kuitit, köyhän miehen suitsuke, miksei kukaan ole keksinyt savunhajuista suitsuketta?)

Maailmankaikkeuden viimeinen hulluus on se, jos työpaikalla ei ole kahvia. JA TÄMÄ KAUHEUS OSUI KOHDALLENI! Rakkaana työkaverinani työskentelee viiskikymppinen silikoninen suolistokaasuhirviö, joka litkii kymmenen kuppia kahvia päivässä, muttei itse viitsi ikinä ostaa pakettia taukotiloihin, ja kun työnantajakaan ei sitä tee, on vihanmaljani YLITSEVUOTAVA. Väännän jauheliharisottoa rouvan persuksista ja syötän vaaleanpunaisille avaruusnorsuille, nih. Taukohuoneen roskasanko koki lievää pahoinpitelyä tilanteessa, sillä olin psyykannut itseni kepeänhymyilevään kahvihetkeen WC:n jynssäysten välissä ja tuossa ihanassa auvossa avasin tarvekaapin, kahvipaketti oli nätisti asetettu sinne, ja lusikkakin helposti käden ulottuvilla, asetin suodatinpaperin keittimeen ja avasin kahvipaket... VOI SITÄ INFERNAALISTA TUSKAA! Tulin hulluksi ja lähdin töistä, sain saippuaa silmään ja menin nukkumaan. Se oli tiistaipäivän kauneutta se.

Nyt on siis mielestäni keskiviikon ja torstain välinen yö ja unohdin aamulla mennä sairaalaan. Jollain plääpläävatsatulehdusrumilusnorsuilulla on uusiutumisvaara ja olisi pitänyt mennä happy-evil-tentacle-hai! -testeihin ja ne eivät kuulosta miellyttäviltä. Letku reikään ja rokkenroll! No, joka tapauksessa se on nyt käymättä ja huomenna soittanee äkäinen sairaalatäti ja lähettää MILJOONA LASKUA! Mitähän minä sitten teen? Jatkan uniani, kait.

Niin ja joo. Tämä on siis blogi. Ensimmäinen tekstini tähän internetin riettauden osioon, huraa! Vapiskaa kanssani ja syökää mandariineja, tuokaa minullekin sillä ruokakaapissani on vain valkosipuleita... menenkin keittämään ne, omnom.