perjantai 20. elokuuta 2010

Matti Nykänen on isäntä

Yleensä voisi luulla, että on kovinkin humalassa, kun laulaa yökerhon hevi karaokessa Matti Nykäsen Elämä on laiffii... Syy tosin voi myös olla yleinen karaoke-kansa, joka aina ajoittain käy lievästi hermoille. Kostoni oli siis laulaa parrakkaan siperialaisen kanssa duettona Matti Nykästä. Ehkei järin hyvä kosto, mutta kosto kuitenkin. Ainakaan ei tarvinnut sen jälkeen huolehtia, että naisia olisi tunguksi.

Olen taas hyvin yököttynyt kaupunkini pienuudesta. Ok. On tämä parempi, kuin esim. Seinäjoki, joka kutsuu jumalattomia peltoalueitaan asuinalueiksi ja "lähiöiksi", mutta argh! Kaikki ihmiset ovat samoja vuodesta toiseen, käyt ulkona, niin tapaat vain tuttuja. Onneksi sentään on tuo yliopisto, niin syksyisin vaihtuu naamat. Miinuksena tosin, että pääosa on talousalan tyyppejä. Ovat usein nimittäin lievästi tylsiä...

Toisaalta tämä on myös kaunis kaupunki ja täällä olen aina pitänyt HQ:tani, jonne voi paeta hieman yksinäistymään ja työskentelemään. Toivoisin vain, että sitä käytettäisiin enemmän hyödyksi, eikä aina pitäisi olla itse se, joka tekee jotakin... toisaalta esimerkinnäyttäjiä tarvitaan. Ihmistykset lähtee sitten parhaimmillaan jopa mukaan, vau.