On olemassa iki-ihana ihmistyyppi, joka ei tiedä mistään juuri mitään, mutta kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken. Löysin sellaisen hirvityksen takapihaltani, "Mini-Olympialta", niin kuin tuota asuntokompleksia tuossa aidan toisella puolella kutsutaan.
Hyypiöt saivat päähänsä kutsua minut seuraansa juomaan viskiä ja punkkua. Minulla oli tylsä ilta, enkä jaksanut junnata kämpillä, joten loikkasin nätisti aidan yli ja rojahdin solukompleksinsa keittiöön paikalle, jossa kaikki oli mukavasti kädenulottuvilla.
Kaikki meni hyvin siihen asti, kun huomasin, että jätkillä on huono viinapää, ja viinapäissään he ovat hieman, hmm... hieman raflaavia ja epärelevantteja. Siinä kohtaa nimittäin, kun miespuolinen hyypiö hyppää varoittamatta kaulaani ja pussaa edes poskelle, saattaa nyrkinheilahdus olla hyvin lähellä.
Onneksi kädessäni sattui olemaan mukava viskilasillinen, jota en viitsinyt tuhlata, joten tyydyin kiskaisemaan tyypin irti, joka oma-aloitteisesti törmäili rautatolppaan. Sen jälkeen onneksi joku ehti väliin, ja sanoi, että se on vain idiootti, ja minä menin uskomaan sen, ja oikein teinkin. Tarkoituksensa oli kuulemma provosoida minua, kun oli saanut päähänsä, että olen satanisti (O__o). Aika pahuksen hyvin onnistuikin. Itsesuojeluvaisto on sallittua.
Varsinaiset illan huippukohdat olivat kuitenkin siinä, kun asunnon varsinainen asukas keksi lähteä väittelemään filosofiasta, ja puolen tunnin järjettömän ja suunnattoman keskustelun päätti lopulta se, että kävi ilmi, että jätkän filosofinen "oppineisuus" oli käytännössä siinä, että hän oli lukenut Platonin valtion kahdesti ja se siitä. Hitto mitä skeidaa.
Vielä parempi oli seksuaalikeskustelu, jossa sankari esitti jykeviä mielipiteitään naisvartalosta, jonka toinen kuittasi toteamalla:
- Mutta sinähän olet neitsyt!
Sitä seurannut hiljainen hetki oli ehkä maailman vaivautunein hiljainen hetki, joka huvitti minua ehkä hieman liikaa, ja katsoin parhaaksi poistua :P kiskaisin siis viskipullosta pohjat, ja painelin Siwalle dyyggaamaan leipää.
Aamulla, mukavassa kevytkrapulassa, kirjoittelin haastot tämän päivän videojutulle (hitto, mitä tuubaa tuli), ja tienasin suloisen satasen. Epämääräisen juttukeikan, ja kevytkrapulan yhteisvaikutuksesta saisi myös ihan oman blogijuttunsa, mutta nyt en jaksa. Tämäkin venyi ihan tarpeeksi :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti