Näyttelyäni jouduttiin siirtämään, sillä näyttelypaikkani entinen omistaja lupasi ystävälleen ASETELMANÄYTTELYN ennen minua. Toivottavasti ne ovat edes cooleja asetelmia kuten jättiläismäisiä kukkia joiden terälehdet ovatkin veitsiä tms. Tosin minusta tuntuu, että tätä ei tule tapahtumaan vaan näytteillä onkin heleänvärisiä orvokkeja pullossa vierellään kahvikuppi ja taustallaan lakana. Kiroan hänet ja kaikki humaltuvat, piippuapolttavat antikvariaattorivaarit!
Muuten olen onnistunut palautumaan Turkuun ja seuraavaksi pitäisi palautua lomasta... On kuitenkin mukava olla täällä. Pystyn taas kirjoittamaan kun on vähän yksityisyyttä ympärillä. Vaasassa oli joko kavereita, perheenjäseniä tai kissoja kaikkialla (tosin ainoastaan kissat olivat niin typeriä, että tanssivat öisin ripaskaa naamallani, mikä tosin oli tavallaan mielenkiintoinen kokemus). Siinä häslingissä ei oikein sanoja valunut.
Rauhoittumisyritykseni meni (taas) osin harakoille, mutta onnistuin olemaan paljon kiltistikin. Minulla oli myös deitti jolla ei ollut tarvetta polttaa maailmaa poroksi, joka oli hieman erikoista. Kiva kuitenkin.
Sitten jotain tyystin muuta ja epäminua, ysäriä!!!!:
Olin unohtanut tuon biisin ja nyt teen jotain ihmeellistä! Katson animua! Ghost in the Shell on aika koleeta kauraa.
Nojoo, sitten syy, miksi nyt jotain tällaista kirjoitin. Risingille piti saada vielä yksi kuva, että päästään kirjoittamaan. Tässä sitten:
Olen Vaasassa. Näköjään blogitekstini kirjoittuvat ainoastaan täällä. Edellisestä on kulunut noin puolivuotta, mutta näköjään en ole silti kuollut. En tunne oloani edes zombie-maiseksi. Siitä huolimatta ajattelin tehdä katsauksen, kun teitä kuitenkin kiinnostaa (menkää siitä vasaroinenne heleveteen! En minä kolauttelusta hiljene).
Olen nykyään vähän kaikkea. Peligraafikosta (rikkinäiseen)matemaatikkoon ja runoilijaksi. Asiat, josta saan rahaa, ovat edelleen kuvataide, mutta uutena kokeiluna on tullut Art Designer, joka on aika kiinnostava pesti. Tienaamiseen on tavallaan paremmat mahdollisuudet kuin perinteisellä kuvallisella tuotannolla, mutta se on myös vastapainona aikaa vievempää. Eli jos produktiosta tulee floppi, olen PA puolen vuoden edestä, enkä viikon, jonka käytän keskimäärin isomman ja monimutkaisemman maalauksen valmiiksi saattamiseen. Tähän pisteeseen oli kuitenkin tie, ja siinä tiessä on muutamia mainittavia osioita:
1) HOMODISKONATSIPITSAROBOTTI! Nimenmukaisesti... Kyseessä oli siis robotti, joka oli puolen vuoden mittainen projektimme liittyen opintoihimme. Voi kuulostaa hienolta, kun sanoo, että kokoonnuimme tarkkaan suunniteltuihin produktiotiloihin maanantaisilla tuotekehityspäivillä tehtävänämme tuottaa robotti, joka on ratkaisu arjen pulmiin... Niin, arjen pulmiin. Koska kaikki meni pieleen päätimme, että arjen pulma on mikropitsan leikkaaminen, jota varten kehitimme sitten robotin. Robotin heppoisuusväitteen täydelliseksi kumoamiseksi loimme siis järjestelmän, joka soitti esimerkiksi tätä:
Lisäominaisuutena saimme tahattomasti sitten ominaisuuden, jonka vuoksi leikkuri ei halkonutkaan pitsoja, vaan leikkasi niihin hakaristejä.... onneksi saimme virheen korjattua juuri ennen esittelytilaisuutta! Olisi mm. saattanut olla noloa esittää Ylen uutisissa hakaristejä leikkelevää lurittelijaa :P
2) Olin vähän liikaa ihmissuhdesurffauksella. Nyt vähän asetetaan taas kiinnepisteitä. Viimeinen tikki oli, kun heräsin jonkin valasmaisen asian vierestä hyvin vaaleanpunaisesta huoneesta toiselta puolelta kaupunkia rahattomana... Onneksi ei sentään seksin jälkeistä fiilistä, joten sen olin tajunnut jättää pois. Ehkä ensimmäinen morkkis aiiiiikoihin. En halua toista. On ehkä aika hiukan esimerkiksi aikuistua ;)
Nyt ollaan kuitenkin tässä. Joulussa. Suklaa on hyvää & Lovecraft.
Minua odottaa Turkuun muutto, ha! Tosin asiaa sotkee se, että kaikki Turkulaiset ovat hitaita hippejä, enkä ole saanut sen enempää hylkäävää kuin puoltavaakaan vastausta asuntohakemuksiini parin viikon odottelun lomassa, joten pitäisihe mennä ja kiskoa rastapäitä tukasta, kun luusereita ovat. Aina. Poikkeuksetta.
Ylipäätään lähtöfiiliksistä voin sanoa sen, että eniten kyrpii se, että pyllyn juurruttaminen toiselle puolelle Suomea maksaa niin stanasti, etten voi tehdä mitään koko kesänä... ainakaan ennen, kuin tiedän paljonko takuuvuokra maksaa, pah. Toisaalta on ihan kiva kadota kujilta, joita lampsinut pääasiassa viimeiset 20 vuotta.
Myös muuttoavun ruinaaminen voi olle kovin hankalaa puuhaa. Olen saanut pakettiauton, mutten ehkä ketään, joka osaa ajaa sitä! Lisäksi kantoavuksi ilmottautui n. 50 kiloinen mimmi, joka saa ehkä mukaansa saman teholuokan ystävänsä, beibee! On se kiva, kun södet mimmit jelppii, mutta kirjahyllyn ja sohvan roudaaminen yksin on hieman perseestä siitä huolimatta. Läskeille jätkillä taas pitää tarjota jotain kaljaa muka. Tosin Turun päästä saatan saada partaisen ystäväiseni apua, mutta saa nyt nähdä, löydänkö sitä ilman krapulaa.Faija myös on vaihtoehtoapu, mutta se kuitenkin venäyttää taas reitensä ja kuolee mun nurkkiin, no thanks. Kuolkoon kotonaan.
Anyways, kun kuitenkin ootte paskoja tyyppejä, ja tuutte joskus kylään väkisin, niin vaikutukseni Vaasassa lakkaa 20.8 mennessä! Hyvästi Brändöö, sinä paska saari opiskelijaliejussa. Mä runoon muualla!
Broidi: Helvete, meillä on kyllä aina huono zägä. Aina kun on rahaa tehdä jotain, päästy pulasta tms, joku kusee niskaan. Minä: Murphy rakastaa meitä. Systeri: nojaa, minä ja S ainakin tahdotaan Japaniin kävi, miten kävi.
Jep. Systeri pääsi Japseihin. Nyt. Kahden viikon loma päättyi tähän. Suljetussa hotellihuoneessa ilmastointilaitteet kiinni. Paluulennon piti lähteä perjantaina. Se lähtee maanantaina. Ainakin systeri on elossa.
Ai, mitä minä teen? (ihan hiukan vain) ironisesti piirrän rahasta japsivaikutteista BDSM:ää pervertikkojen makuuhuonetauluiksi täällä söpössä pohjolassa, kun artin luojat yrjöävät verta vastakkaisella puolella palleroa.
Vuoden 2010 jälkipuoliskon kuvamateriaali huipentui vihdoin näyttelyyn ja tammikuu löi kivasti sinetin menneelle vuodelle (pahoittelut kaikille, joihin en ole projektin kevytrankkuuden vuoksi jaksanut olla yhteydessä. Mentaalia on pitänyt teippailla välillä ihan sillä, että yksinäistyy hieman). Toivottakaa minulle myyntiä ja happea, niin jaksan taas lähteä kiertämään inspistä uuteen materiaaliin. Siihen on sitten taas aikaa, kun saan tämän projektin jälkeisen masennuksen pois alta (pakollinen tauti, prkl!)
Hmm, pelkäänpä, että saan ulosheiton Mac:ltä. En vain osaa pitää söpöä turpaani kiinni, kun asiakkaat muistuttaa mentaaliltaan pyllyä. Tosin, jos eivät tajua minua erottaa, otan loparit. Miksi ääliöallergikko ikinä päätyy tuollaiseen duuniin? Kolme kuukautta on lobotomia. Tahdon välillä vaikka landelle (voi ei, taas tämä tauti!)
Minulla on myös kivaa. Olen maksanut suurimman osan maksettavista murhista pois, leikkautin Näckebrödin ja ensi kuussa ostan postiluukun tuohon ammottavaan reikään ovessani. Sitten voin vakavoitua helveteen -suunnitelman kanssa. Paskaduuneja on kaikkialla. Ehkä yritän taas hakea niitä muistakin kaupungeista.
Olen aivan innoissani, sillä Vaasan nykytaiteen museossa, Kuntsissa, on parhaillaan menossa näyttely, jossa on esillä rehellisesti huonoa taidetta. Epämääräisiä läheslaadukkaita melkeinmuotokuvia Kekkosen ajan politiikoista. Idea on esitellä suuntausta, joka oli ja onneksi ei ole enää. Kuulostaako masentavalta ja mitäänsanomattomalta? Sitä se on. En tiedä, vaivaako minua jokin mentaalimasokismi (enkö keksinytkin kivan sanan), mutta tällaista olen kyllä kaivannut.
WildLife -luontoelokuvafestivaali lähtee myös pyörimään syksyn kunniaksi. Hankkiuduin jälleen hommiin sinne, ilmeisesti taltioimaan, pyörittämään elokuvia ja puhumaan kielillä. Aina yhtä viihdyttävää. Pari viime kertaa on mennyt täysin ohi, kun olen ollut väkertämässä jotakin, esim. siivouskoneella ajoa, kaupungin juhlavuoden taltiointia sekä ryöninyt itäsuomen pusikkoja (soita).
Loppuun heitän kysymyksen, kuinka monta pannullista kahvia voi epäonnistua putkeen? (vastaus: toivottavasti ei enää kovin montaa)
Syksy on mitä hienoin aika valaa itsensä kyllästyneisyyteen. Itse en ole kauheasti syysmasennuksesta kärvistyvää tyyppiä, mutta ihmiset alkavat usein kallottaa. On jännä saada kännykkäänsä viestejä jotka kuuluu jotakuinkin näin (yksi esimerkki, suora lainaus): "Olen saapunut nyt elämässäni pisteeseen, josta en enää itse selviä. Kaipaan apuasi, rukoile puolestani"
Tällaista materiaalia siis ihmiseltä, josta en ole oikeasti kuullut mitään yli puoleen vuoteen. Kerran käynyt ohimennen kahvilassa. Hienoa. Jos itse en jaksa jatkuvasti inistä jokaisesta ylisuuresta laskusta tai muistutuslaskukirjeestä, niin se ei tarkoita, että en niitä saisi ja sen kaiken voi oksentaa niskaani. Ja mitä jumalaa minä hänelle rukoilen? sitäkään en tiedä.
Väillä on väsyttävää olla se tyyppi, joka säätää jännää ja heiluu ja jolle nyt voi avautua kun sillä on aina kivaa. Paskat. Toivon minäkin, että joku kävisi välillä ihan kääntymässä ja sanomassa "Tänään oli hyvä päivä" vaatimatta mitään. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, joten voipi tässä yhtä hyvin uida takaisin vanhaan perjaatteeseen:
My favored drink? Broked relationships and bleeding hearts with a little tip of misery.
Asettuminen lokakuuhun oli takapihallanikin viimein asettuminen syksyyn. Vaahtera tajusi viimein muuttua keltaiseksi ja tekikin sen sitten kerralla.
Lauantaina asuntoni valtasi kamera pin up -malleineen. Kammioni on kuulemma tarpeeksi rappioromanttinen, mitä sillä sitten tarkoittivatkaan. Ilmeisesti myös olivat taulustostani kiinnostuneita, joka ei ole lainkaan huono asia. Ehkä ei tarvitsekaan seurata suurta suunnitelmaani viihtyä kaksi kuukautta Vaasassa säästellen rahoja... Tietäisi nimittäin ylimääräisiä satasia & kehystysjuttuja, joka taas tarkoittaisi näyttelyn julkistamista, joka taas (toivottavasti) tarkoittaisi hieman lisää rahaa... Onneksi maalaustyylilläni on omat rakastajansa.
Olen kirjoittanutkin. Yritin tehdä novellia, mutta tulikin proosaruno. Arrgh. Ehkä jätän proosan niille, joilla on sille jotain sisäistämiskykyä, mutta välillä pitää koettaa.
Näen paljon vanhoja tuttujani nykyään. Joitain on mukava nähdä, mutta esim. baarissa tavatessa huomaa, että osa ei ole muuntunut yläasteen jälkeen minnekään ja toimivat edelleenkin kuin järkijätöt. Aivan kuin mitään ei voisi tehdä olematta umpihumalassa.
Olen päässyt Vaasaasn - joten kuten hengissä melkein satasen maksaneen junasähläyksen jälkeen. Kyllä vain! Suora hinta Savonlinnasta Vaasaan on nykyään 72€ jonkin uuden kilometrikäytännön vuoksi, joka on n. 20€ enemmän, kuin viimeisimmästä täysihintaisesta retkestäni! Sairasta! Käteiseni ei riittänyt siihen kerralla, joten jouduin pysähtymään Parikkalassa ja Riihimäellä. Loppuhinta oli n. 90€!!!
Olen yleensä aika konfortisti tällaisia asioita vastaan huutaessani, mutta on tässä jutussa jos toisessa noussut hiljalleen aktivismini esille, murrr! Jos tahdotaan vihreää liikennettä, niin sitten keksitään myös hintoja sen mukaan.
Sen sijaan, että värkkäillään kuntoon ratoja, joilla ajellaan pari kertaa vuodessa - niin rakennetaan vaikka edes yksi länsi-itä suuntainen juna jonnekin keskikohdin Suomea. Kilometripohjaisia hintoja pakollisille kiertoteille? MITÄ PASKAA!!!
*** Zinggg II
Viihdytyin varsin paljon matkasta. Hitto vie! Pidän ihmisistä! Kuka tällaisen sopimattoman ajatuksen pisti päähäni O o Yleensä moisia ei sinne kauheasti mahdu, pöh.
Oli aivan mahtavaa saada esim. kakkua! Mitäs ihmettä. Se, että joku minulle sellaista vaivautuu askartelemaan, on aika cool. On aika kummallista, että ihmisolioihin yleensä varsin kyynisesti suhtautuvalla paskiaisella rakentuu sata astetta mukavampi asenne niinkin pienen asian johdosta, kuin syntymäpäiväkakku (jossa on lisäksi kumkvatteja). Anyways. Se pisti minut muokkaamaan proosaani ystävällisempään suuntaan. Oudoilla asioilla on väliä.
Sovin myös uuden tapaamisen, tällä kertaa yhden, ja aion pitää sen jopa niin.
Yleensä voisi luulla, että on kovinkin humalassa, kun laulaa yökerhon hevi karaokessa Matti Nykäsen Elämä on laiffii... Syy tosin voi myös olla yleinen karaoke-kansa, joka aina ajoittain käy lievästi hermoille. Kostoni oli siis laulaa parrakkaan siperialaisen kanssa duettona Matti Nykästä. Ehkei järin hyvä kosto, mutta kosto kuitenkin. Ainakaan ei tarvinnut sen jälkeen huolehtia, että naisia olisi tunguksi.
Olen taas hyvin yököttynyt kaupunkini pienuudesta. Ok. On tämä parempi, kuin esim. Seinäjoki, joka kutsuu jumalattomia peltoalueitaan asuinalueiksi ja "lähiöiksi", mutta argh! Kaikki ihmiset ovat samoja vuodesta toiseen, käyt ulkona, niin tapaat vain tuttuja. Onneksi sentään on tuo yliopisto, niin syksyisin vaihtuu naamat. Miinuksena tosin, että pääosa on talousalan tyyppejä. Ovat usein nimittäin lievästi tylsiä...
Toisaalta tämä on myös kaunis kaupunki ja täällä olen aina pitänyt HQ:tani, jonne voi paeta hieman yksinäistymään ja työskentelemään. Toivoisin vain, että sitä käytettäisiin enemmän hyödyksi, eikä aina pitäisi olla itse se, joka tekee jotakin... toisaalta esimerkinnäyttäjiä tarvitaan. Ihmistykset lähtee sitten parhaimmillaan jopa mukaan, vau.
Maailman paskin herätys on jotakuinkin se, että heräät siihen, että krapulaisen kallosi yläpuolella keikkuu lähemmäs 200 kiloa taidevalokuvaajaa, ja se huutaa "mun täytyy varmaan raiskata sut."
Voisi vaikka sanoa, että tulipa kohdattua taas todellisuus.
Tuijotan irtirevittyä postiluukkuani ja mietin, voiko tuo typerä reikä olla ainoa syy olla ankkuroituna tähän asuntoon? Kyllä voi. Toivon todella, että joku typerä työhaastattelu sanoisi:
ei, et tarvitse typerää turvallisuuskorttia käyttäessäsi siivouskonetta/johtokäämiä.
Turvallisuuskortteja, joista en ole koskaan kuullutkaan... olisi edes turvamieskortti... varmasti olisi duunia, eikä siihen erillisiä turvakortteja pahemmin tarvita.
Voinko vittuuntua yksittäisestä ihmisestä? Kyllä voin! Olen saanut ihastuttavan uutukaisen stalkkerin... yleensä ne eivät haittaa, sillä kyllästyvät kun antaa sellaisten vain olla, mutta tällä kertaa on kyseessä enemmän tai vähemmän mieleltään kipeä eksäni.
En suostunut esimerkiksi facebookissa en suostunut hyväksymään oliota kaverikseni, joten se lisäsi systerini (johon koko seurustelun aikana taisi törmätä kahdesti, ja sanoa hei). Myös mutsini se yritti lisätä, mutta onneksi mamma kysyi ensin minulta.
Ok. ei siinä mitään, jos tyyppi haluaa kontaktia vanhoihin tuttuihinsa jne. mutta oikeasti. Kyseessä on kuitenkin tyyppi, jonka jätin, koska se saattaa soittaa esim. työpaikalle, ja valehdella jotain paskaa, jos ei saa tahtoaan läpi tai keksii omaavansa syyn olla mustasukkainen, eli voi vittu.
Taisipa vähäpää lähetellä sähköposteja kavereilleni, että oikeasti jätin sen, kun tunnustin olevani homo O___o. onneksi kaveripiirini ei kuitenkaan ole ihan ääliötä (vaikka kaikenmaailman jätti-Esat siihen kuuluukin - tajuavat ne meininkini), ja lähinnä tajusivat nauraa asialle... Silti, että tuollainen lisää perheenjäseniäni kaveriksi... pahimillaan siitä seuraa aikamoista paskaa, parhaimmillaan ei mitään
oli miten oli, mutta (etenkin video on merkittävin -not)
Eläimet, joilla on tyhmiä ilmeitä. Mikään ei ole sen hienompaa.
Eilen juotiin rauniolla punaviiniä ja käytiin läpi runoutta. Kaveri oli hankkinut jostain Howlin näköispainoksen (alkuperäiseltä kustantajaltajopa O__o). Oon kade.
Kotini on myös perhosten... ainakin siltä vaikuttaa, sillä niitä on täällä taas. Itseasiassa pitkästä aikaa. Valtion aikana niitä ei ole näkynyt, mutta nyt on. Joskus kun olin ääliö teini-ikäinen (arg, nyt jokainen, joka haluaa antaa Morganin pitää itsearvonsa ikitursona - ainaisena kivitettävänä dorgana ja kakara-ajan ääliöpahiksena, jonka perseily oli johtaa ajoittain pahempiin probleemiin, jättää lukematta! Ties mitä uutteita teeheni on lisätty, kun tällaista tänne kirjoittelen, muttah), niin kuvittelimme silloisen ensirakkauteni kera, että perhonen oli unien hän, joka tuli käymään luonani, kun valvoin silloinkin kaikki yöt maalaillen, jos en yhteiskuntaa räjäyttänyt.
Silloin oli nokkosperhosia. Nyt on yöperhosia, jotka nyt kuitenkin ovat lähinnä kivoja. (kaikkee sitä muistaakin, *menee mutisemaan nurkkaan*)
Noniin. Tämä laite on päättänyt, että luen jotain Sirpan Seepra -blogia... EN VITUSSA LUE MITÄÄN SIRPAN SEEPRA NIMISEN KNÄÄPIÖN BLOGIA!!! näin... ja sitten iisimpiin uutisiin:
Kaikilla on krapula, eikä kukaan lähde minun kanssani minnekään vaan kärsivät kotona. Asunto (yritin kirjoittaa tähän koti, mutta on asunut viimeisestä parista vuodesta ehkä 45% ajasta täällä, niin on vähän hankalaa) taas on täynnä luonnosvuoria niin runo- kuin kuvataidepuolellakin. Niiden keskellä on hieman hankala rentoutua, kun kokoajan jokin osuu puolivahingossa käteen ja mietin, mitä sille pitäisi tehdä, paah.
Joka tapauksessa... uusi runosarja on rantautumassa todellisuuden rannikoille... tulen tunkemaan sen kuvituksensa kera internetin maailmaan... heinäkuussa odottakaa.
Olen palannut Vaasaan. Masentavaa ahtautua taas näihin kortteleihin tietäen, että huomenna paluu teh Mäntykaupunkiin - Kajaaniin... Reissuni oli kuitenkin äärimmäisen viihdyttävä. Oli maukasta hailuilla pitkin Treen katuja ja maistella eksyen asuinalueita joille, noh, ei ennen ole eksynyt. Ne lehmät asuinkortteleiden väleissä ovat kyllä äärimmäisen viihdyttäviä. Citylehmiä... pumppaakohan ne bensaa.
Pääsykoe ei mennyt ihan niin kuin halusin, sillä myöhästyin vähän liian pirullisesti. Älä suunnista GoogleMapsin avulla on sääntö nro 1 kaupungeissa, joita ei täysin muista.
Loppuviikosta Turku oli kyllä varsin onnistunut. Rakastan sen Miljöötä, ja vaikka kaikki nurkat tursuavatkin hippihemmoja, olivat ne silti tosi kivoja hippihemmoja. Pidin heistä kyllä vaikka usein moisia möllejä hieman vitsillä dissailenkin... Viivi ja runokeikka ja lopun jamit. Tosi hienoutta. Ajattelin koko illan, että mitä hittoa nämä jamit tulevat mieleen. Tänään junassa keksin sen!! Jos kukaan muistaa/oli tilitykseni uhri, kun hukkasin laukkuni luonnoksineen hautausmaalle? Siellä oli käsikirjoitus nimeltä Kuutamo Café. Kuutamo Café:ssa oli tämäntyylinen kohtaus. Yökahvilan runokohtaus muuttuu uskomattomiksi jameiksi keskellä yötä nukkuvassa korttelissa ja tyypit tanssii ympäri aluetta. Hupaisa yhteissattuma.
uutta levyäkin tuli ostettua. Jotain siltä:
Joku runokin syntyi... ei suoranaisesti Turusta, mutta Turussa kun tiistaina pääsykoepäivänä jäi yllättäen jumahtamisaikaa:
Tänä aamuna se oli kahvi joka asettui käteeni, Take away ja varastettujen vertausten luettelo kun Aurajoki kuljetti muovisia esineitä merellepäin Niin kuhisi tekemättömyyteni uskomattomalla sykkeellä kesäpäivän pysähtyneisyyttä
Runo jatkuukin, mutta nyt, tätä kirjoittaessani, päätin, että loppu on kyllä perseestä. Jääköön tuo säe kuitenkin tuohon, sillä en jaksa sitä kummata.
Nojjå. Tässä sitä sitten ollaan tietämättä, mitä tehdä, kuollako vai juoda kahvia kun suosikki-pub on käynyt tiensä loppuun.. Mitä on elo ilman D.O.M Munkhousea? Kärsimystä, veikkaisin. Kuka nyt osaa kaataa minulle sitä japsi-viskiä, jonka nimeä en ikinä muista? Perhana, liikaa hienoja iltoja siellä tuhlattu. Muisteloinen paikka ja hauskaa on ollut.
Sitten pakollinen biisi kaikille Morning Aftereille:
Ja noin. Taas yksi syy vähemmän kuulua Vaasaan. Enää on Brändöö ja muutama nurkkaus, jotka ovat korvattavissa. Viimeiset kusipäätkin muuttavat syksyä vasten pois paria supersaamatonta lukuunottamatta ja heidänkin jäämisensä johtuu vain, noh, saamattomuudesta. täytynee nyt itsekin sitten muuttaa puheet todeksi.
Ok. Pääsin niihin typeriin pääsykokeisiin siihen ympäristöhippiyskouluun. Toivottavasti allergiareaktiot eivät iske ylle liian vahvasti jo ovesta sisään astuessani... pelastakaa minut ja antakaa paikan olla olematta täynnä maailmanpelastajamimmejä liian isoissa pipoissaan ja juuttisäkeissä (vai hä :P)
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Nyyh, hukkasin pienen mustan kirjani, jota ihmiskunta yrittää aina lurkkia. Nyt joku iloinen löytäjä saa tehdä sitä mielin määrin ;___; kiinnyn aina muistikirjoihini ja niissä on aina tarpeistoa aika hemmetin moneen runoon, joten on aika persiistä kadotella niitä. Ihmetelköön nyt joku kaikkia parin säkeen heittojani.. toivottavasti edes joku tuttu löytäisi, joka tunnistaa käsialani. Voisin jopa saada sen joskus takaisin... anyways. rauha sille. Pitäisi varmaan liittää aina osoite mukaan tai jotain.
Uskomattomat säät hivelevät pyöräilyn kivettämää pyllyäni (320 kilometriä ma-ti -aikana oli aika hanurimurhaa sanan koko rumassa merkityksessä. Jopa lomadösän pehmeät penkit tuntuivat raastavan anaalia juustohöylällä). Joka tapauksessa sekin on alta pois. Aamut vähenee ja elämä hiljalleen palailee. Muutamia tauluja kehittyy ja runosarjat kokoontuvat jälleen papereille ja sähköruudulle.
